Elokuun sadonkorjuuta, Konstan piirakkapannu

Omegalla on monta lippulaivaa, Seamasterin ja Speedmasterin lisäksi Constellation-malliston kaikkein klassisin ja halutuin on Omega Pie Pan, kauniisti piirakan malliin viistettyine kellotauluineen. Taulu on keskeltä tasainen ja viistetty reunoiltaan, huomioi myös kauniisti sisään kaartuvat ja ohenevat korvakkeet. Kaunotar mikä kaunotar – ja tälläinen saatiin hyppysiimme perikunnan siitä luopuessa ja huollettiin seuraavalle käyttäjälleen!

Constellation luotiin Omegan lippulaivamallistoksi, jonka kellot olivat käyneet läpi observatorion kronometritestin. Niinpä Constellation logona on takapohjassa Geneven Observatorion kupoli, paikka jossa alunperin kronometritestaukset tehtiin.

Aika monella kellolla on lempinimiä ja hellyttelynimiä, jotka yleistyvät niin kelloharrastajien kuin kelloseppien piireissä. Constellation on joidenkin kelloseppien puhekielessä saanut Konsta-nimen, maailmalla puhutaan kauniimmin Conniesta.

Kellon arvon määrittää kolme asiaa: kunto, kunto ja kunto. Koneiston kunnon lisäksi siihen sisältyy alkuperäisyys ja mm. kellotaulun ja kuorten kunto.

Sitten tullaankin siihen mielenkiintoiseen ja tunteita herättävään kysymykseen: patinaa vai ei? Sama kysymys on vanhojen korujenkin suhteen. Ellei kyse ole harvinaisista keräily-yksilöistä, niin se on kuitenkin täysin makuasia. Käyttöön tulevien kellojen ja korujen suhteen suurin osa haluaa ne puhtaina, kuoriltaan alkuperäiseen kuntoon kunnostettuna ja täysin käyttökuntoon kunnostettuna – se on käyttäjäystävällistä ja se on myös esteettistä.

Tässä yksilössä huomio kiinnittyy myös erinomaisen hyvin säilyneeseen kellotauluun. Se kertoo alkuperäisestä käyttäjästään sen, että kello on ollut ns. parempana pyhäkellona. Kello on vuodelta 1964, ilman kaiverruksia, joten se on todennäköisesti ostettu ihan itse itselle ja vaikka tuohon aikaan Omegaa myytiin tosi paljon Suomessa ja Omegat eivät vielä olleet missään hirmuisissa hinnoissaan, niin Pie Panin hankkiakseen sai kyllä säästää useamman kuukauden palkkarahat.

Kellon mukana tuli alkuperäiseltä käyttäjältään myös Constellation kellokotelo, vieläpä hyvin säilynyt, se on harvinaisempaa ja harvemmin itse asiassa alkuperäisiä koteloita on säilynytkään piirongin laatikoissa.

Mikä on tämän hienompaa arvotavaran kierrätystä kuin kunnostaa viraton arvokello uuteen elämäänsä! Kello valmistui aamulla ja lähti uuteen kotiin ennenkuin päivä oli päättynyt – sadonkorjuuta tosissaan, kuten elokuulla sopiikin. Bye, bye, Connie!

Tervehdys Heinolasta vuosikymmenten takaa

Korut ovat kaunistautumista varten, ne on juuri sitä varten suunniteltu ja tehty.

Hämmästyin ja häikäistyin näistä Martti Viikinniemen upeista koruista, joissa hän on käyttänyt ruusukvartsia. Huolellinen puhdistus tuo esiin upeita kiiltäviä pintoja ja nostaa esiin yksityiskohtia niin muotoilussa kuin esim. käytettyjen kivien loisteen. Mitähän hän on ajatellut silloin vuosikymmeniä sitten tehdessään näitä upeita hopeakorujaan? Olisiko hän uskonut niiden löytävän käyttäjänsä aina uudelleen ja uudelleen.

Rannekoru ruusukvartsilla, design Martti Viikinniemi 1966

Martti Viikinniemi on mielenkiintoinen ja tunnettu suunnittelija, hänen korunsa valmistettiin omassa koruvalmistamossa Heinolassa, nimeltään Viikinniemi Martti & Co Ky.

Ruusukvartsia 60-luvulla ja 70-luvulta löytyi jyhkeämpää muotoilua, ruusu on aiheena tässäkin. Korumuotoilijan pitänee olla romantikko ja ainakin rakastaa kauneutta!

Ruusu Martti Viikinniemeltä, ole hyvä! Koru on vuodelta 1972

Martti Viikinniemen tyyli on ihan omanlaistaan ja tunnistettavaa, itse asiassa melkein leimoja tarkistamatta osaa tunnistaa ainakin osan hänen käsialaansa: modernia muotoilua ja näyttäviä kiviä laajan tuotannon täydeltä.

Tästä korusta ei löydy vuosileimaa, mutta ajoittunee 60-luvulle.
Herranjestas miten muhkea sormus vuodelta -68.

Tuotteliaan muotoilijan koruja putkahtelee esiin perikuntien kätköistä niin täältä Turusta kuin muualtakin. Viikinniemen töihin törmää myös kansainvälisten huutokauppojen sivuilla, jossa hänet esitellään tunnettuna suomalaisena muotoilijana.

Korulaarilla löytöjen kimpussa

Kellot ja korut ovat sellaisia, joita kukaan ei heitä pois – ja siksi niitä aarteita löytyy kuolinpesien jäljiltä ostettavaksi ja kunnostettavaksi. Vanhat hopeakorut eivät herätä aina perillisten mielenkiintoa, koska ne näyttävät tummaksi syöpyneeltä kasalta ja ne joka tapauksessa pitäisi kunnostaa käyttöönottoa varten. Oikein pinttyneissä ja mustuneissa koruissa kotikonstit eivät autakaan, vaan ne vaativat huolellisen puhdistuksen ja kiillotuksen.

Ensimmäiseksi korut pestään huolellisesti, sitten käytetään koruille tarkoitettua hopeankirkastusainetta , pahimmat pinttymät kiillotetaan vielä kiillotuskoneella ja sen jälkeen korut pestään vielä ultrapesussa.

Korut kuivataan huolella ja ihan viimeiseksi korut käydään vielä hopeankirkastusliinalla läpi.

Rupeaa näyttämään jo paremmalta! Tästä alkaa matka tutkimaan mitä aarteita onkaan saanut. Kalevala Korut tunnistan oikoseltaan, olen niiden kanssa saanut tehdä jälleenmyyjänä aijemmin töitä kymmenisen vuotta ja olen jopa käynyt Kalevala Korun Koruakatemian, jolla kurssitettiin innokkaita kauppiaita. Toki silti tarkistan leimat niistäkin.

Spiraalipallosormus on saanut seurakseen vanhat rannekorut, kapeamman innoittajana on vanha malli Liirinmaalta ja leveämpi on suunniteltu Uskelan Lukkarinmäen soljen koristeaiheita mukaellen.

Luuppi silmään ja matka jatkuu. Leimat piste fi -sivusto on oivallinen apuväline, kun leimoja tutkitaan. Pitoisuusleiman lisäksi koruista löytyy paljon tietoja; kuka on valmistanut, missä valmistettu ja milloin valmistettu.

Kotimaiset vanhat korut ovat arvostettuja, 60- ja 70-luvut olivat kotimaisen korun juhla-aikaa ja onhan näissä kaikissa jotain sellaista, joka kiehtoo ja yksi merkittävin on sen ajan rohkea muotoilu. Tässä muutama rannekoru malliksi, kolmelta eri suunnittelijalta omanlaisensa ja jokaisessa on käytetty tiikerinsilmä-kiveä.

Vasemmalla Erik Granitin, keskellä Harry Bergmanin ja oikealla Turun Hopean rannekoru.

Miltä tuntuisi pujottaa käteen Harry Bergmanin rannekoru tiikerinsilmällä, joka on valmistettu Helsingissä vuonna 1974? Upealta se tuntuu, voin kertoa!

Hyppäys 1800-luvun tunnelmiin

Kuvittele itsesi keskelle vanhaa Turkua, jonka kaduilla käyskenteli myös mestari Elias Ekblom, arvostettu porvarismies, joka korjasi ja valmisti työhuoneellaan seinäkelloja ja taskukelloja. Ekblom oli lähtöisin Ahvenanmaalta ja tuli Turkuun ensin kisälliksi oppimaan kellosepäksi ja sitten lopulta kouliintui arvostetuksi kelloseppämestariksi. Vielä tuohon aikaan kellosepän ammatti oli erittäin arvostettu, kellosepät kuuluivat vähän parempaan porvaristoon ja heitä pidettiin sivistyneistöön kuuluvina.

Tämä kello on valmistettu Ekblomin kodin työhuoneella, joka sijaitsi lähellä nykyistä Aboa Vetusta. Tätä kelloa on päästy ihmettelemään ja ihastelemaan aina 1800-luvun puolesta välistä. Katsohan kellotaulua ja ihmettele jo sen aikaista kellonrakentamisen taitoa: kellossa on sekunttiosoitin, minuuttiosoitin ja tuntiosoitin sekä lisäksi kuukaudenpäiväosoitin. Ja kuten valtaosa tämänkin päivän kelloista, niin kyllä se kuukaudenpäivä pitää joka toinen kuukausi manuaalisesti siirtää kohdalleen, tässä se tapahtuu viisaria siirtämällä.

Kello on täynnä erikoisuuksia ja poikkeuksellisen sen tekee kellon heilurin veitsiripustuskiinnitys. Kello on tarkkaan dokumentoitu sen jokaisessa peruskorjausvaiheessaan. Jokainen korjaava kelloseppä laittaa aina merkkinsä koneistoon, joten tästäkin kellosta tiedetään, että 1900-luvun puolella sitä on huollettu useamman sepän toimesta alkaen 1906 ja lähivuosikymmenten historiassa 80- ja 90-luvuilla sen huolsi turkulainen kelloseppä Lars-Erik Forsmann ja sitten tämän vuosituhannen puolella turkulainen kelloseppä P.J Viljanen sekä 2010- ja 2020-luvuilla.

Sanovat, että korjaustyö on haastavampaa kuin valmistaminen – ja onhan se aikaaviepää, kun samalla korjataan kulumia ja ajan synnyttämiä vikoja.

Myös Elias Ekblom oli oman valmistuksen lisäksi korjaava seppä. Ekblom korjasi vuosina 1838-39 kreivi Magnus Armfeltin pyynnöstä silloin noin kaksi vuosisataa vanhan taidokkaasti rakennetun kellon, joka osoitti tuntien ja minuuttien ohella auringon nousut ja laskut, päivämäärän ja nimipäivät, kuun vaiheet, viikonpäivät ja eri vuosien sunnuntaikirjaimet. Kyseisen kellon tekijä oli 1640 augsburgilainen Benedict Miller ja kello on nykyisin Helsingissä.

Näin ne sepät tekevät taikojaan vuosisadoista toisiin. Tässä Ekblomin kello perushuollossaan 2020 kokoonpanovaiheessaan, voit hyvin kuvitella tämän päivän sepän tilalle Elias Ekblomin, joka sen ensi kertaa kokosi 1800-luvulla.

Nyt on varmaan syytä esitellä mistä kellosta tarkemmin puhutaankaan! Kyseessä on myöhäisempiretyylinen nasta-ankkurikäyntinen kaappikello, joka sijaitsi ensin Akatemian talossa Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin istuntosalissa ja nyt viimeiset 10 vuotta Turun Arkkipiispantalossa, kelloa isännöi talossa jo toinen arkkipiispa. Arkkipiispantalo on valmistunut 1890 ja se todellakin sopii Ekblomin kellon asuinsijaksi, tai voi asiaa ajatella myös päinvastoin.

Kun tämä arkkipiispantalo rakennettiin, niin Elias ei ollut enää ollut Turussa useampaan vuosikymmeneen. Arvostusta nauttiva mies ehti Turun aikoinaan viehättää asiakkaiden lisäksi myös muuta herrasväkeä ja tehdä muutakin kuin kelloja, sillä tarina kertoo, että kellojen parissa viihtyvä mestari nimitettiin vuonna 1845 ”porvarillisen tanssikerhon” johtajaksi. Ensimmäisen vaimonsa kuoltua hän kuitenkin otti lapset mukaansa ja palasi takaisin Ahvenanmaalle ja teki toisen uransa siellä tupakkatehtailijana.

Tämä kaunis kello jäi kuitenkin hänen jälkeensä Turkuun. Kaapin koko korkeus on 275 cm, joten se vaatii juuri tämän arkkipiispan salin päästäkseen oikeuksiinsa. Kymmenen vuoden päästä se kaipaa taas perushuoltonsa, toivottavasti tekijöitä löytyy edelleen.

Ensimmäiset rannekellot tehtiin naisille

Kellomuseon sivuilla kerrotaan, että Ranskan keisarinna Josephine sai vuonna 1807 häälahjaksi rannekellon, joka muodostui kahdesta erillisestä jalokivin ja helmin koristelluista ranneketjusta – toisessa kello ja toisessa kalenteri.

Kello oli naisten koru aina sinne 1910-luvulle asti, jolloin naiset sijoittuvat työelämään ja kello oli välttämätön. Taskukello ei sopinut naisten asusteisiin, joten ensimmäiset rannekellot tehtiin kaulakelloista ja kokeilevaa kellokehitystä tehtiin parinkymmenen vuoden ajan, kunnes 30-luvulla rannekello löysi oman nykyisen muotonsa.

Tässä on yksi 30-luvun naisten kello, edelleen kuin koru ja kaunis kuin mikä. Kyseessä on Tissot Locle naisten kellomalli, jota tehtiin vuosina 1931-1933. Kuoret on 14 karaatin rosekultaa ja ranneke punottua nylonia. Kello on manuaalivetoinen ja pölytiivis aikalaistensa tapaan.

Kello on huollettu koneistoltaan ja ranneke on vaihdettu käyttämättömään vintagerannekkeeseen, joka noudattaa juuri tämän kellon alkuperäistä ranneketyyliä.

Tämä kaunotar on ollut kaupunkilaisen rouvan kello ajalta, jolloin kuunneltiin gramofonista iskelmää ja tanssittiin foxtrottia, tangoa, valssia, polkkaa ja jenkkaa. 30-luvulla tehtiin Suomessa ensimmäisiä äänielokuvia, perustettiin ensimmäisiä kahviloita ja elettiin ilman mitään tietoa tulevista sotavuosista.

Niin näen tämän kellon ensi kesän huvituksissa, kun taas paviljongit aukeaa ja päästään kahviloihin istumaan tyylikkäissä mekoissa!

Tervetuloa 70-luvulle

70-luku oli räväköiden tyylien kulta-aikaa: leveät lahkeet, tolppakorot, pitkät hameet, värikkäät vaatteet, graafiset linjat ja näyttävät korut ja kellot. 70-luvulla oli kaikkea, pitkistä saapikkaista lyhyttäkin lyhempään mikroasuun asti, Retutossuista ja sammareista puhumattakaan.

Sama räväkkyys näkyy tässä Omega Geneven Dynamicissa, joka tullessaan edusti Geneve-sarjan uudenajan kelloa ja jota mainostettiin ensimmäisenä kellona, joka istuu muotoilunsa ansiosta käteen kuin se olisi tehty siihen. Kellossa on muotoa ja väriä, yleisin Dynamicin väri on sini/hopea ja tässä se on vaalean sininen.

Uudenajan kello vuodelta -70

Discopallo kattoon pyörimään ja musiikki soimaan, 70-luku oli discon kulta-aikaa. Paljettivyöt, isot pörheät naisten hiukset, discohaalarit ja bileet oli pystyssä. Japanilaiset rynnivät kellomarkkinoille quartzeineen.

Nivada on yksi niistä merkeistä, jotka jäivät quartzivallankumouksen jalkoihin. Tässä kuitenkin siltä ajalta pelastettu automaattikello upeassa sinisessään.

Nivada automaatti 70-luvulta

Omega kohtaa Kupittaan Kullan

Kun kellossa on patinaa, sitä sopii olla sormuksessakin. Kuvan hopeasormus on koossa 18 ja se on valmistettu vuonna 1964 Kupittaan Kullassa Turussa. Viereensä se on saanut Omegan, jonka valmistusvuosi on 1952. Ovat kuin tehdyt toisilleen, vai mitä?

Omega kohtaa Kupittaan Kullan

Omega on varmasti yksi maailman tunnetuimpia kellomerkkejä, jonka vintagemallit pysyvät kellosivustojen etsityimpinä ja halutuimpina malleina. Samaa voin kertoa Kupittaan Kullasta, Eelis Kauppi on maailmalla tunnustettu ja hänen korujaan myydään tänäkin päivänä kansainvälisten huutokauppojen sivustolla. Elis Kauppi oli yksi merkittävä modernin suomalaisen korumuotoilun uranuurtaja ja Kupittaan Kulta valmisti 60- ja 70-luvuilla lukuisat määrät erilaisia Kaupin suunnittelemia koruja vientimarkkinoille Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Japaniin.

Tässä kuvassa Omega on vuodelta 1956 ja Kupittaan Kullan Kukkasormus hopeaa koossa 18, sormus on valmistettu vuonna 1970.

Omega kohtaa Kupittaan kullan vol2

Vintage-kiinnostus kuuluu kaikille, ja sopii erinomaisesti tyylikkääseen ja klassiseen pukeutumiseen yhtä hyvin kuin rennon retrohenkiseenkin. Kun kelloista puhutaan, niin kauniit aikalaiset tähän päivään nostettuna ja käyttökuntoon huollettuna sopivat hyvin niin naisille kuin miehillekin.  Kellon kanssa on hyvä yhdistää tyyliin sopivat korut – tai toisinpäin, valitaan kello koruvalintoihin sopivaksi. Omegan ja Kupittaan Kullan kohtaaminen tässä kohtaa on jo väistämätöntä.

Turun seudun sormusaarteita

Minulle vihkisormus on yksi sormus toisten joukossa ja vaihtelen sitäkin sormesta toiseen, se mahtuu minulla molemman käden nimittömään. En käytä vasemmassa nimettömässä välillä sormusta ollenkaan, jos keskisormi on saanut näyttävän vintagen kantaakseen, koska on turha kuluttaa sormuksia vastakkain.

Finnfeelings -72

Onko teillä vihkisormuksia? – asiakas tupsahtaa kysymään. No ei varsinaisesti, mutta meillä on kotimaisia vanhoja hopeasormuksia. – sanon hänelle. Ihanaa, saanko nähdä? – hän ilahtuu. Jokainen haluaa nähdä ja sovitella ja yleisesti ottaen joka kerta jokin sormus saa uuden kodin.

Vintage-kiinnostus on täysin ikärajatonta, kun siitä tykkää niin siitä vain tykkää. Turku on vintage-korujen mekka, täältä löytyvät vanhat tunnetut ja kansainvälistä menestystäkin saaneet nimekkäät suunnittelijat Eelis Kaupista Alpo Tammeen ja Pekka Piekäisestä Pentti Sarpanevaan, mitenkään heitä järjestykseen panematta.

Turun Hopean sormus vuodelta -69. Leveyttä sormuksella on 10mm, joten näyttävyyttä löytyy.
Kupittaan Kulta -70

Taskukello tuo muistoja mukanaan

Menneinä aikoina taskukellot olivat sitä mitä vaihdettiin. Nyt niiden keräilijät ovat harvassa ja kun keräilijöitä ei ole, markkina-arvo tippuu. Papan vanhalla taskukellolla ei valitettavasti ole juuri rahallista arvoa. Taskukellon pitää olla todella spesiaali, jotta sen arvo nousee.

On kuitenkin muutakin arvoa kuin rahallinen markkina-arvo. Kun mummu kaivoi tyttärentyttärelleen papan vanhan Leijonan, niin sen kädessä pitäminen tuntui nostalgiselta ja kellosta haluttiin tietää hieman enemmän.

Papan kello

Kyseessä on hopeakuorinen Leijona 40-luvulta, kuiva koneistoltaan, mutta ehjä ja käyttökuntoon huollettavissa, myös kuoret saadaan taas hopeisena hehkumaan. Taskukellon kunnostus on silloin paikallaan, jos kelloa aikoo käyttää. Tässä tapauksessa kello haluttiin pitää toistaiseksi vain muistona, mutta haluttiin huoltaa kuitenkin, jotta kello säilyisi seuraavatkin 80 vuotta.

Taskukellon ystäviä ja käyttäjiä ilmaantunut hieman enemmän kuin aikaisemmin – ehkäpä, kun on jo riittävän monta rannekelloa, niin joukkoon mahtuu aina yksi taskukello. Käyttökuntoon huollettu taskukello on hyvä lahjaidea monessa elämäntilanteessa; yksi kaveriporukka lahjoittaa aina taskukellon tohtoriksi väitelleelle kaveriporukan jäsenelle ja toinen haluaa muistaa taskukellolla kelloihin hurahtanutta ystäväänsä.

Terveisiä Sveitsistä, siellä kellokulttuuri on monimuotoinen. Kuva: kelloseppä Ville Roinen

On vain yksi velvollisuus – kauneus

”Ristomatti Ratiaa pyydettiin suunnittelemaan esine äitinsä Armi Ratian muistoksi. Idea koruun lähti kolmesta lauseesta, jotka Armi kirjoitti 14 -vuotiaana päiväkirjaansa;
On vain yksi velvollisuus -kauneus
On vain yksi todellisuus -uni
On vain yksi voima -rakkaus
Näiden sanojen synnyttämistä kolmesta ympyrästä muodostui kolmikanta sydän. Tuotesarja sai nimen Usko, Toivo ja Rakkaus.” – kerrotaan Ratiashopin sivuilla (www.ratiashop.com).

Korut on valmistettu ja valmistetaan edelleen Hämeenlinnassa Kultakeskuksessa; siis suomalaista suunnittelua ja myös valmistettu Suomessa.

Usko Toivo ja Rakkaus

Kuvan koru on Second Hand Kolmikanta- hopeariipus ja noin kymmenen vuoden takaa, ostettu aikanaan kultasepänliikkeestä Turun seudulta, alkuperäinen ketju oli loppuun kulunut, joten se on korvattu uudella.

Ratia sopii Ratiaan, se viimeistelee asusteena kokonaisuuden. Tässä iso Ratian sydän riipus parinkymmenen vuoden takaa sekä saman sarjan näyttävä sormus.

Ratian suunnittelemat korut ovat juuri oman näköisiään vahvoine selkeine muotoineen. Laatusana ei todellakaan ole klassinen tai hillitty, vaan raikas ja pirteä. Sopii minusta mainiosti etenkin Ratian omiin vaatteisiin, raitaan tai raikkaisiin väreihin, huolettomaan ja rentoon pukeutumiseen.