Aboa – kello Turusta by KultaViljaset

Olemme pitkään toimineet vintagekellojen kauppiaina kunnostaen valtuutettuna arvokellohuoltona alkuperäisyyttä kunnioittaen vanhoja sveitsiläisiä arvokelloja myyntiin. Kaikki kellot eivät kuitenkaan ole enää alkuperäisyyttä vastaaviksi kunnostettavissa ja jatkoimme ajatusta hieman pidemmälle: entä, jos hyödynnetään nekin kellonroiskot!

Meillä on kelloseppäosaamista omasta takaa, vanhoja kuoria, varaosia ja koneistoja hyödynnettäväksi – ja Turku, jos mikä, ansaitsee oman kellomerkkinsä. Turku, jossa vanhana kaupunkina on oma hieno historiansa ja jota uudistetaan ja kehitetään vanhan päälle parhaillaan, sitä samaa ajatusta lähdimme hakemaan. Kello Turusta, se on tietenkin nimeltään Aboa, joka tarkoittaa Turkua.

Siitä se ajatus sitten lähti – ja siitä, että ihmiset rakastavat vanhoja kauniita mekaanisia kelloja yhä enemmän, se liittyy ajankuvaan, jossa kiertotalous ja vanhan kunnostaminen on noussut yhä enemmän arvoonsa. Ei kertakäyttökulttuurille, ostetaan vastuullisesti, ostetaan käytettyä ja kunnostettua – ekologisuus ja kestävä kulutus on hyväksyttävää ja sitä halutaan.

Ideaa rakennettiin pitkään, oli selvää, että kiertotalouden ehdoilla mennään ja käsityön osuus pidetään päällimmäisenä ja kaikki tehdään käsityönä itse edustaen kellontekijöitä, jotka hanskaavat kaiken itse alusta loppuun. Kellolla on valmistuksen suhteen myös täysi läpinäkyvyys eri työvaiheita koskien ja ekologisuus ja vastuullisuus on mukana aina Aboa-kellokoteloita myöten.

Tänä vuonna numeroituja kelloja tulee myyntiin 5 kpl ja seuraavat kellot julkaistaan keväällä 2022, kaiken kaikkiaan Aboa-kelloa tullaan tekemään 20 numeroitua mallia kahden vuoden sisällä. Jokainen kello on täysin oma yksilönsä, toista samanlaista ei tule vastaan – käsityötä Turusta, jossa kiertotaloutta on toteutettu pitkälle viedyllä tavalla ja taituruudella. Mekaanisia kelloja, automaattikelloja, joissa pohjana sveitsiläisen kelloteollisuuden helmet menneiltä vuosikymmeniltä.

Kenelle Aboa-kello on tarkoitettu? Kaikille kaunista mekaanista kelloa ja aitoa käsityötä arvostaville, jotka haluavat kelloltaan yksilöllisyyttä ja myöskin kestävyyttä. Kaikki Aboa-kellot ovat roisketiiviitä kelloja, jotka sopivat niin arkeen kuin juhlaankin. Kelloissa käynti on tasaisen varmaa, sitä mitä mekaanisilta kelloilta voidaan odottaa eli muutaman sekunnin heittoa päivässä ja käyntivarat vähintään 30 tuntia täyteen vedettynä tai täyteen virittyneinä. Mallistossa on niin manuaalivetoisia kuin automaattikellojakin.

Mitenkä Aboa-kello sitten syntyy? Vanhat käytöstä poistetut ja kuivuneet koneistot huollettiin, kuoret kunnostettiin, kello sai käsityönä tehdyn taulun ja lasisen takapohjan vanhasta mineraalilasivarastosta, nupit ovat yleisnuppeja ja niihin on kaiverrettuna A-kirjain.

Entä miten vanhat koneistot sopivat ihan muuhun kuoreen kuin alunperin oli tarkoitettu? Jokainen kello tehdään yksilönä ja jokainen koneiston sovitus vaati käsityönä sorvattavan koneiston kiinnitysrenkaan.

Taulun valmistus työn alla, taulut on jyrsitty ja sorvattu messinkilevystä.
Taulu ja osoittimet maalattuna, indeksit ja osoittimet valomassattu.
Takapohjaan on stanssattu nimi ja juokseva numerointi
Rannekkeet ovat Espanjassa käsityönä tehtyä nahkaa vintagehenkeen, solki Aboa-kaiverrettu.
Aboa-kellon kotelot ovat Eco Friendly -tuotteita, joissa
FSC®-merkki takaa, että kaikki tuotteen valmistuksessa käytetyt puuperäiset materiaalit on hankittu vastuullisesti hoidetuista FSC®-metsistä, joissa jokaisen kaadetun puun tilalle istutetaan aina uusia. 

Koska Aboa edustaa ennenkaikkea käsityötä ja rohkeaa kiertotalouden hyödyntämistä, niin jokaisen kellon mukaan tulee oma kirjallinen takuu/huoltoraportti pitäen sisällään kullekin kellolle tehdyt toimenpiteet, lisäksi myönnämme Aboa-kelloille 2 vuoden takuun. Aboa ei ole kertakäyttötuote, vaan kestää edelleenkin vielä seuraavallekin sukupolvelle, kun sen huoltaa kaikkien mekaanisten kellojen tapaan säännöllisesti, Aboat suosittelemme huoltamaan 7 vuoden välein, niin se jatkaa edelleen käyttöikäänsä.

Tässä he ovat, viisi ensimmäistä Aboa-kelloa.

Mistä löydän lisätietoa koruistani?

Netti helpottaa tänä päivänä kaikkea etsimistä ja tutkimista, kunhan tietää mistä etsii. Leimat kertovat paljon, esim. tässä korussa on selkeä tarina: koru on valmisettu Turun Hopeassa, tuote on kotimainen, hopeapitoisuus on 830 promillea, koru on valmistettu Turussa ja valmistusvuosi on 1969.

Leimat kertovat, löydät leimoista lisätietoja Tukesin sivuilta ja Leimat.fi-sivustolta.
Pentti Sarpanevan Pitsi-rannekoru

Pitsi-sarja on yksi tunnetuin Pentti Sarpenevan tuotannosta, joten se on kuvioltaan selkeästi tunnistettava mikäli on hänen tuotantoaan seurannut. Korusarjaan kuuluu niin pronssi- kuin hopeakoruja rintakoruista riipuksiin, korvakoruihin, rannekoruihin ja miesten solmioneulaan ja kalvosinnappeihin asti.

Kalevala Koruihin liittyy aina tarinat, 40-luvulla se kertoi meidän muinaishistoriaamme hakemalla Kansallismuseon löydöistä esikuvia koruilleen, ne ovat edelleen suosittuja ja monelle tärkeitä oman paikkakunnan koruja tai sitten muistoja kotiseutuiduista, joita halutaan säilyttää mukana.

Kalevala Korun vanhojen korujen kuvasto kertoo, että tämän korun malli tulee Nokian Tyrkkölästä.

Kalevala Koru on tehnyt myös aikaan ja ajankohtaisuuksiin tarttuvia koruja ja yksi sellainen on mm. tämä Oulun 400-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tehty koru. Kalevala Koru ylläpitää vanhojen korujen kuvastoa, joissa on esimerkkejä eri vuosikymmenten koruista, mutta kaikki sieltä ei löydy ja tämä on yksi sellainen.

Oulun 400-vuotisjuhlavuoden koru

Kun korussa löytyy vain valmistajaleima ja pitoisuusleima, niin pitää miettiä miten sitten edetään. Hetken pyörittelin tätä ja etsin avainta tunnistamiseen, sitten ajattelin, että roomalaisilla numeroilla on varmasti avain korun tarinaan. Enhän minä roomalaisia numeroita tunne, mutta avasin ne googlettamalla: korun sivulla on numerot MDVC eli 1605 ja MMV eli 2005. Mitä silloin tapahtui? Etsivä löytää, vuonna 2005 juhlittiin 1605 perustetun Oulun kaupungin 400-vuotisjuhlaa ja tämä koru juhlistaa sitä.

Pronssi ei ole jalometalli ja niistä harvemmin löytyy mitään leimoja, Pentti Sarpanevaa ja Kalevala Korua lukuunottamatta muut pitää tuntea, tunnistaa tai etsiä muutoin. Kotimaisia pronssikorun tekijöitä oli 60/70-luvulla useita ja välillä saa etsiä eri kanavista pitkään ennenkuin varmuutta löytyy.

Hannu Ikonen suunnitteli Valokorulle tunnetun Jäkälä-malliston

Sitten se kutkuttavin: minkä arvoinen koruni on? Käytetyn korun arvon määrittää kysyntä ja markkinat, sekä tietenkin kuten kaikessa arvotavarassa korun kunto. Nimekkäät suunnittelijat nousevat hinnoiltaan korkeammalle, turkulaisista mm Jorma Laine, Elis Kauppi ja Pentti Sarpaneva, heinolalainen Martti Viikinniemi sinne tuntumaan ja helsinkiläinen Erik Granit sinne samaan tuntumaan. Kalevala Korussa arvonsa säilyttävät vanhat korut ja samoin Lapponiassa, aina se originaalituotanto on arvokkainta, vaikka koru olisi otettu uustuotantoon myöhemmin. Sama juttu Liisan Vitalin ja Tapio Wirkkalan kohdalla, alkuperäisen tuotantokauden korut ovat ne halutuimmat ja 2000-luvun uustuotanto hyvin kevyessä hintasarjassa. Vertailukohtia kannattaa ottaa riittävästi eri verkkomyyntikanavista ja huutokauppojen loppuhinnoista. Tietenkin hintaan vaikuttaa myös materiaali, kivien eheys, kunnostuksen taso, korun koko, kivien käyttö jne.

Istu ja pala, tutkimista riittää – se on kiehtovaa, joka päivä tulee eteen jotain uutta.

Vanhoja ja uudempia manuaaleja on myös tarpeen sukkuloida.

Salovaaran koruista sananen lisää

Tänään tapahtui jotain sellaista, jonka talletan sydämeeni mielenkiintoisena kohtaamisena – ja yllättävänäkin sellaisena, nimittäin Kultasepät Salovaaran perustajan Veikko Salovaaran poika, joka itsekin oli aikanaan Salovaaran tehtaalla töissä, kävi ostamassa minulta papan valmistaman korun tyttärelleen. Sain lähettää hänen matkassaan lämpimät terveiset Veikolle, että täällä me niitä hänen aikansa koruja vaalitaan ja arvostetaan ja jaetaan sitä ilosanomaa edelleen.

Kultasepät Salovaaran korusisarukset, hopeariipukset savukvartsilla, toinen vuodelta -66 ja toinen vuodelta -76

Salovaaran korutehtaalla oli aikanaan parhaimpina vuosinaan lähes 100 työntekijää, olen Salovaaran koruista puhua pulpunnut vaikka kuinka, kun sitä tuotantoa on etenkin täällä meillä Turun seudulla paljon ammenettavissa perikuntien kätköistä. Mutta nyt sain ihan sisäpiiritietoa tarkemmin, että koruista 70% lähti ulkomaan markkinoille ja vain se 30% valmistuksesta pysyi täällä kotimaassa. Sen tiesinkin, että suomalaiset muotoilijat niittivät maailmalla arvostusta, mutta en sitä, että ne menestyivät tuossa määrin. Aivan huippua!

Kultasepät Salovaaran riipuskoru ametistilla, valmistusvuosi -62

80-luvulla alkoi olla jo vaikeampaa korualalla ja 90-luku miinusvoittoista, joten siinä yhteydessä Salovaaran tehdas myytiin ensin rahoitusyhtiölle – joka meni konkurssiin, tehdas saatiin vielä takaisin itselle ja sitten se myytiin Perkolle tytäryhtiöksi – ja sekään ei onnistunut, joten nyttemmin pidämme sitten kiinni näistä vanhojen menestysvuosien helmistä mitä on jäljellä kunnostettaviksi ja uudelleen käytettäviksi.

60/70-luvun tuotantoa Salovaaralta

Salovaaran koruissa ei kaikissa ole vuosileimaa, mutta Salovaaran tyyli on selkeästi tunnistettavissa ja korut muistuttavat tekijäänsä heti ensi kohtaamiselta.

Salovaaran hopeinen rannekoru vuodelta -62

Veikko Salovaara on tällä hetkellä jo 90-vuotias vanha herra, mutta toivottavasti lämpimät terveiset pääsevät perille asti ja myös tieto siitä, että hänen korujaan arvostetaan edelleen valtaisasti. Ja miksipä ei, nämä ovat kertakaikkiaan niin kauniita muotoilultaan ja näyttäviä isoine kivineen. Valikoimaa on runsaasti moneen makuun – eivätkä nämä mihinkään katoa, jalometallialan koru kestää aikaa, sen voi aina kunnostaa ja se ei ole mitään kertakäyttömuotia.

Nyt se löytyi – ihan oikea koronakello!

Olen aina pitänyt Zenithin Respirator-malleista, joissa on neliskanttinen ja tyylikäs muoto. Respirator-nimi tulee ranskankielestä alunperin ja terminä tarkoittaa, että ”hengittää veden alla”. Joutuessaan veden alle kuori päästää ilmaa sisältään ja synnyttää alipainetta, joka sitten taas kiinnittää lasin tiukemmin kuoreen. Luulisi tekniikaltaan sopivan vesileikkeihin, mutta kyllä Respirator hyvästä hengitystekniikastaan huolimatta on vain roisketiivis kello eikä sitä ole tarkoitettu uimiseen ja upottamiseen veden alle.

Mikä voisi olla ihanteellisempi tilanne kuin saada oma Respirator korona-aikana ja vielä omalta syntymävuodelta? Vielä alleviivaus: Respirator englannista suomeen käännettynä tarkoittaa hengityskonetta.

Tässä hän on siinä kunnossaan kuin olen sen alkuperäisen käyttäjän perikunnalta ostanut luottaen siihen, että se saadaan kuntoon. Vielä heikossa hapessa, kuten näkyy.

Zenith Respirator automatic -69!

Zenithin varaosapankit näihin vanhoihin automaatteihin ovat aika lailla loppuun kulutettu, jännittävintä oli etsiä pitkin Eurooppaa sopivaa ja alkuperäistä lasia tähän. Mutta se löytyi kuin löytyikin ja tuli vitkaista tahtiaan saapasjalkamaasta lentopostina meille Suomen Turkuun.

Uusi lasike tuli Etelä-Euroopasta, juuri tämän yksilön alkuperäinen lasi.

Tämän jännitysnäytelmän jälkeen hän pääsi kellosepän pöydälle ja normaali huoltotyö pääsi alkamaan.

Respirator osiin purettuna.

Sen lisäksi, että koneisto puhdistetaan ja huolletaan kokonaan sekä lasi uusitaan, niin tehdään myös kuorityö. Kuorityö tehdään aina täysin alkuperäistä vastaavaksi.

Kuorityön viimeistelyä

Tässä hän nyt sitten on, Hänelle, joka etsi oman syntymävuoden kelloaan arvomerkistä, mutta sai ihan ilman toivetta oman hengenpelastajansa samalla.

Melko täydellinen, etten sanoisi. Kellosepän työ on ollut tässä merkittävässä osassa, kuten huomaatte.
Vielä viimeistely nutulla ja sitten hän on valmis. Ranneke on Hirschin nupukkinahkaa ja sopii tähän täydellisesti

Zenith on aina arvostettu sveitsiläinen merkki, sotien jälkeen niitä on myyty paljon Suomessa ja melkein jokaisen papan laatikosta sellainen on löydettävissä. Mutta Respirator-mallia ei ole paljon tarjolla ja niiden hinnat nousevat hieman korkeammalle. Italialaiset ovat rohmunneet Zenithin parhaimmat vintagemallit Suomestakin, mutta tämä jää kotimaahan.

Koruiloa elämään – päivä korupiknillä!

Turkulainen päivä korupiknikillä voi olla vaikkapa tälläinen: ensin käydään kierros koruvalmistajien vanhoilla huudeilla ja sitten ilakoidaan näiden entisten mestareiden korujen kanssa Kupittaan puistossa – eikä miten vain, vaan loistokkaiden eväiden kanssa ja skumppaa skoolaten.

Korut tuovat iloa elämään, ne eivät vain kaunista ulkoisesti vaan tuovat sisäisen naurun ja ilon. Pukeudutaan nätisti, tehdään arjesta luksusta ja ilakoidaan korujen kanssa.

Koruretkelle lähdössä, patongit paistettu ja skumpat on kylmässä.

Mukaan tarvitaan reilusti vaihdettavia koruja ja hyvät ystävät, ja onneksi vintagekoruista kiinnostuneita ystäviä on lähipiirissäni ja tutuissani enenemässä määrin.

Kesälle, ystäväni kädessä Hannu Ikosen näyttävä pronssisormus ja itselläni Turun Hopean hopeinen ametistisormus.

Sitten voi vähän vaihdella sormuksia ja ilakoida kirsikkapuiden alla, niinhän entiseen aikaan puistoissa vietettiin päivää; laitettiin mekot ja hatut sekä korut ja nautittiin ystävien tai perheen kanssa päivästä. Kupittaan puisto valikoitui kohteeksi helposti, se on Suomen vanhin ja laajin kaupunkipuisto, jossa on mahtunut vuosisatojen ajan harrastamaan monenlaista aktiviteettia. 1100-luvulla piispa Henrik kastoi siellä ensimmäiset suomalaiset kristinuskoon, 1500-luvulla se oli markkinapaikka, siellä on vietetty turnajaisia ja keskikesän juhlia, sitten kylpylätoimintaa ja nykyisessä viihtymismuodossaan kaupunkilaisten käytössä se on ollut 1800-luvulta lähtien.

Nyt siellä vietettiin sormusöverit ja ihanan hulvattoman hauskaa olikin.

Hopeista kukkaisloistoa kirkkaalla ja sinisellä kivellä.

Oikeastaan parasta mitä tästä retkestä kuulin sanottavan meitä seuranneilta oli, että meidän koruilo oli niin tarttuvaa, että oli pakko hakea omista kätköistäänkin vanhoja koruaarteita esiin.

Onko miehille vintagekoruja?

Kello on aina ollut perinteisesti miesten koru ja yhtä perinteisesti kalvosinnapit ja solmioneulat, mutta yhtä kaikki myös näyttävät kantasormukset. Nyttemmin korutarjontaa on miehillekin mukavasti, mutta 60- ja 70-luku tarjoili jalometallialan taitureiden osalta koruja ennenkaikkea naisille.

Miehet pääsevät kuitenkin vintagekorujen osalta samalle korulaarille naisten kanssa, valittavana on paljonkin koruja, jotka toimivat unisex omien mieltymysten mukaisesti. Kun naiset 60-luvulla alkoivat käyttämään housuja ja hakemaan sitä kautta omaa identiteettiä ja tasa-arvoa, niin osa koruista korostaa sitä vapautumista tiukista muodollisuuksista ja asenteista – funkkiskorut ja näyttävät kivisormukset sopivat siis mainiosti sukupuolesta riippumatta kaikille, kaikille kenen mieltymyksiin näyttävät korut mahtuvat.

Erik Granitin rannekoru vuodelta -60 toimii mainiosti tyylikkään tatuoinnin kanssa.

Valitsin nyt muutamia korusovituksia nuoren miehen makuun, joissa korua haettiin tukemaan tatuoinnin tarinaa. Tatuointitaide hyvin tehtynä on kestävää taidetta, jolla on merkitystä kantajalleen – aivan samoin kuin korulla on merkitystä kantajalleen. Kotimainen koru ei ole vain koru, se on tarina.

Hopean ja spektroliitin liitto toimii, sen uskotaan olevan kunnianhimoisen ihmisen voimakivi, joka auttaa unelmien toteuttamisessa. Tämä sormus on kuin tehty tiikeritatuoinnin jatkoksi.

Miesten hopeasormus spektroliitilla.

Eipä olisi Turun Hopeassa 60-luvulla osattu ajatella, että tämä hopeasormus liitetään osaksi Darkrealism-tatuointia ja vielä näin upeasti korostaen käden tarinaa.

Turun Hopean sormus vuodelta -67

Nämä eivät ole korvikset vaan miesten kalvosinnapit. Solmioneula on kärsinyt nykypäivänä jonkinmoisen inflaation miesten pukeutumisessa, mutta kalvosinnapeilla on kysyntää edelleen ja ne saavat näkyä!

Finnfeelingsin kalvosinnapit 70-luvulta

Ja sitten ne kellot, niitä ei sovi unohtaa. Miesten vintagekellot ovat muotoilultaan kauniita kuin korut, 60-luvun kellot ovat kooltaan maltillisesti keskimäärin 33-34mm, ne toimivat sitten taas ihan yhtä hyvin niin tämän päivän naisille kuin miehellekin.

Kello on perinteisesti miesten koru, tämä Zenith Automatic on vuodelta -67

Vintagekiinnostus kuuluu kaikille, ja sopii erinomaisesti tyylikkääseen ja klassiseen pukeutumiseen yhtä hyvin kuin rennon retrohenkiseenkin. Kauniit aikalaiset tähän päivään nostettuna ja käyttökuntoon huollettuna sopivat ihan kaikille.

Brassaillaanko näyttävin kivisormuksin?

Martti Viikinniemi totisesti tiesi miten tyttöä hemmotellaan, ainakin mitä sormuksiin tulee, niin ne ovat kyllä näyttävämpiä mitä olen nähnyt. Viikinniemi sekä suunnitteli että valmisti korut omalla pajallaan Heinolassa, hän oli yksi 60- ja 70-lukujen nimekkäimpiä aikansa modernisteja.

Kevät on täällä! Martti Viikinniemen muhkea sormus on vuodelta 1967

Myös Helsingissä osattiin, arvoisa kultaseppä ja korumuotoilija Erik Granit omasi myös omintakeisen ja näyttävän tyylin isoine kivineen. Erik Granitin tuotanto on hyvin laaja, hän perusti liikkeen Helsinkiin jo vuonna 1954 ja jatkoi työtään aina 80-luvulle asti, tuotteliain kausi hänelläkin kuitenkin tuo 60- ja 70-luku.

Erik Granitin hopeasormus ametistilla vuodelta -71.

Vastaako Turku? Kyllä vastaa, otetaan esille pari viimeisintä löytöäni, toinen Turun Hopealta ja toinen Kultasepät Salovaaralta Kaarinan puolelta. Turun Hopean ykkösnimet olivat maineikkaat korusuunnittelijat Jorma Laine ja Pentti Sarpaneva, korut valmistettiin Turun Hopeassa, joka sijaitsi silloin Lietoon päin mennessä Nummenmäen alueella.

Turun Hopean näyttävä hopeasormus ametistilla on valmistettu vuonna -64

Kultasepät Salovaaralla tekijöitä oli runsaasti ja se työllisti parhaimpina vuosinaan noin 100 henkeä Kaarinassa sijaitsevalla korutehtaallaan, siksi heidän korujaan on mittavassa määrin liikkeellä perikuntien aarrearkuissa – runsauden sarvi ei niiden arvoa kuitenkaan vähennä, kaunista suomalaista korukulttuuria yhtä kaikki.

Hopeasormus pienellä turkoosi-kivellä, koru on valmistettu vuonna -67

Kevään tullen on hauska koristautua muhkein sormuksin ilman, että kiviä täytyy kääntää kämmenen puolelle kuten hanskakaudella. Väriskaalaa löytyy ja upeita korukiviä kunkin omien mieltymysten mukaan. Eihän tähän muuta jää kuin valinnan vaikeus?

Mitä laitetaan?

Jorma Laineen aarteiden äärellä

Jorma Laine oli turkulainen suunnittelija ja muotoilija, jonka pronssi- ja hopeatyöt ovat helposti tunnistettavissa. Aikansa modernisti, joka suunnitteli koruja sekä Turun Hopealle että Kultateollisuudelle, hän kuuluu kiistatta 1960- ja 1970-lukujen merkittävimpiin ja menestyneimpiin kotimaisiin korumuotoilijoihin.

Hänen korunsa ovat näyttäviä ja aihepiiri on tunnistettavuudestaan huolimatta runsas, mallistoa löytyy kukka-aiheisista koruista abstrakteihin kuvioihin asti.

Jorma Laineen tyylikäs hopeariipus vuodelta -84, kukkaosa on kullattua hopeaa.

Viimeisimmät löytöni: nämä isoäidin korut eivät löytäneet perhepiiristä käyttäjää ja siksi ne haluttiin myydä. Minua onnellista! Mukana muutakin mielenkiintoista, mutta poimitaan nuo Jorma Laineet käsittelyyn ensin, korut edustavat hänen 70-luvun tuotantoaan.

Löytöjen kasa, tästä se putsaus työ alkoi.

Puhdistetaan, kiillotetaan, mutta ei hiota ja kuluteta korua, näissä koruissa oksidointi tehtiin uudestaan korujen alkuperää noudattaen.

Korut pesussa.

Kun pitää näyttävistä koruista, niin silloin pitää Jorma Laineesta! Vintagekorut toimivat kunkin omaa pukeutumista tukevana asusteena, olipa se oma tyyli mikä vain. Näyttävä koru asustaa niin juhlapukeutumista, rennompaa pukeutumista kuin smart casualia. Yhdistelyn ilo on omassa silmässä!

Näyttävä riipus, jonka halkaisija 60mm, tyypillistä Jorma Laineen abstraktista muotoilua.

Rannekoru edelliseen, tämä on helppo ottaa käyttöön, sopii monenlaiseen pukeutumiseen.
Entä korvakorut? Kiinnitystapa on erikoinen ruuvattava malli, kuten tuohon aikaan oli monesti tapana, mutta toimiva ja pysyy tukevasti.

Näyttävät korut ja ilmeisen introvertti mies. Jorma Laineesta ei juuri tarinoita ole kuin korujen kautta. Turun Hopean sivuilla kerrotaan lyhyesti hänen uransa ja että työelämästä vetäydyttään hän vetäytyi metsämökkiinsä ja eli erakoituneensa kuolemaansa asti.

Tämä hänen persoonaansa liittyvä mysteeri tavallaan kiehtoo, kun lahjakas muotoilija ja piirtäjä ilmentää itseään juuri työn kautta, luovuus on herkkyyttä ja sisällä asuva tunne on pukeutunut voimakkaisiin vetoihin ja rohkeisiin muotoihin ja korut eivät todellakaan ole kooltaan mitään pientä piperrystä. Upeita ovat, kertakaikkiaan!

Tiikerinsilmä koruissa

Tiikerinsilmää on käytetty paljon 60- ja 70-luvun kotimaisissa koruissa, kyseessä on kvartsiryhmään kuuluva kiteinen kvartsimuunnos, jonka ruskea väri tulee rautaoksidista.

Runsaus tekee siitä arkisen, mutta kivi on täynnä pehmyttä ruskeaa lämpöä, joka huomataan. Ja kuten kiviin yleensä, tiikerinsilmäänkin liittyy paljon uskomuksia; mm hiotun tiikerinsilmän uskotaan olevan hypnoottinen kivi ja toistaalta kiven uskotaan antavan malttia ja viisautta päätöksenteossa.

Tämä Harry Bergmanin rannekoru näyttävällä tiikerinsilmä-kivellä on valmistettu Helsingissä vuonna 1974.

Hopean ja tiikerinsilmän yhdistelmä on todellakin hypnoottinen. Helsinkiläinen Erik Granit on käyttänyt kiveä taidokkaasti mm muhkeissa rannekoruissa, rintakoruissa ja riipuksissa.

Erik Granitin rannekoru tiikerinsilmä-kivellä, koru on valmistettu Helsingissä vuonna 1961.
Erik Granitin hopeinen riipus tiikerinsilmä-kivillä, valmistettu Helsingissä 1966

Taisipa lähes jokaisella 60- ja 70-lukujen korumuotoilijalla olla tiikerinkivellisiä koruja valikoimassaan sormuksista rannekoruihin ja riipuksiin. Tiikerinsilmää pidetään katseenvangitsijana, eikä suotta, kyllä siihen väistämättä katse hiipii.

Miten näin näyttäviä koruja voi pitää vetämättä överiksi? Ainakaan ei kannata laittaa liikaa koruja samaan aikaan. Isojen ja leveiden kivellisten rannekorujen kanssa kannataa kokoon myös kiinnittää huomiota, mitä isompi kivi, sitä napakammin rannekorun pitää istua. Sormusten kohdalla yksi näyttävä sormus hallitsee jo koko kättä, joten samaan riviin ei kannata muuta laittaakaan, vähemmän on enemmän.

Leveä hopeasormus tiikerinkivellä, koru on valmistettu Jalosepoilla Lahdessa vuonna -68
Martti Viikinniemen hopeasormus tiikerinsilmällä, koru on valmistettu Heinolassa vuonna -61

Hopeinen rannekoru tiikerinsilmällä, koru on valmistettu Turun Hopeassa vuonna -63

Kun puhutaan värien yhdistelystä ja kivikoruista osana pukeutumista, niin moni välttelee vahvoja toisistaan poikkeavia värejä. Välillä kuitenkin kannattaa tehdä poikkeus ja kokeilla rohkeasti vastavärejä, mm sinisen ja ruskean liitto toimii aina. Eikä aina tarvitse rajailla mitään, vaan voi kokeilla rohkeasti erilaisia väriyhdistelmiä, kovin värikkääseen asuun ei kuitenkaan kivikoruja enää tarvita, vähemmän on tässäkin enemmän.

Ystäväni ja serkkuni Marja sanoo, häntä ei pukeutuminen rajoita pätkääkään: ”Kun tekee mieli laittaa kauniit korut ylle, niin laitan, vaikka jumittaisin vain kotona. Töihin en voi isoja sormuksia laittaa, koska ne eivät mahdu hanskojen alle, mutta kun on PAKKO saada kaunis koru kaulaan, niin pidän niitä sitten labratakin kanssa.”

Liisa Vitalin ihmemaassa

Tiedätkö kuka oli Liisa Vitali? Hän oli somerolainen maanviljelijä ja korutaiteilija, jonka ihastuttavat pitsit ja lampaat ja leppäkertut leikittelevät yhä edelleen kauniissa koruissa. Aihepiirin hän valitsi omasta maailmastaan maatalon pihapiiristä ja hänen korunsa ihastuttivat 60-70 -luvuilla niin Suomessa kuin  Saksassa, Ruotsissa ja Britanniassa, koruja vietiin myös Ranskaan. Korut valmistettiin tuolloin Hämeenlinnan Kultakeskuksessa.

Kansainvälisissä huutokaupoissa nämä Vitalin alkuperäiset korut ovat haluttuja ja niiden huudot nousevat korkealle, etenkin kultakoruissa, mutta myös alkuperäisissä hopeakoruissa. Ja edelleen Liisa Vitalilla on vahvat fanijoukot mm. Saksassa.

Tässä Liisa Vitalin Pallo-riipus kultaisena, koru on valmistettu vuonna -67 Hämeenlinnassa. Palloriipusta kutsutaan myös Leppäkerttu-riipukseksi, korun innotus tulee maatilan pihapiirin leppäkertuista. Pallosarjaan kuuluvat erikokoiset palloriipukset, sormukset ja korvakorut.

Alkuperäistä Liisa Vitalia 60-luvulta: kultaiset Pitsi-korvakorut, joiden innoitus tulee maatilan pihapiirissä käyskennelleistä lampaista. Nämä ovat kertakaikkiaan ihastuttavat!

Liisa Vitalin koruista löytyy myös kiiltomatoa, kukkia, kehrää ja lumimarjaa – eniten suosiota ovat saaneet ihastuttavat Leppäkerttu-korut, joita Liisa itse sanoi humoristisesti iloisiksi pompuloiksi. Tässä Leppis-sormus 70-luvulta.

Itselleni Liisa Vitali tuli tutuksi vasta 2010-luvun uustuotannon myötä, kun Kultakeskus otti uudelleen nämä ihastuttavat korut tuotantoonsa. Samoihin aikoihin Somerolla järjestettiin Liisa Vitalin korujen muistonäyttely ja silloin korujen myynti röyhähti uudelleen.

Uustuotanto eli retromallisto on uudelleen vanhan mallin mukaan valmistettua, valmistajakin sama Kultakeskus kuin tuolloin 60- ja 70-luvuilla. Vintagen ystävät toki arvostavat vain originaalia tuotantoa, mutta nuoremman korupolven tietoisuuteen Liisa tuli uudestaan tämän retromalliston myötä ja monet jo entuudestaan Liisan Vitalin korujen ystävät ovat päässeet täydentämään vanhaa valikoimaansa puuttuvilla korvakoruilla ja malleilla, joita ei aikaisemmin tullut hankittua.

Pitkä kaulakoru, jossa leppäkertut ja lampaat leikittelevät keskenään, koru on 2010-luvun uustuotantoa.