Sama kello, monta lookkia!

50-luvulla tehtiin miesten ja naisten kelloihin selkeä ero, miesten kellot 33-35mm halkaisijaltaan ja naisten kellot keskimäärin 20mm. Tänä päivänä samaiset miesten kellot toimivat sukupuoleen katsomatta kenelle vain, koot ovat sen verran maltillisia, että sopivat myös siroon ranteeseen.

50-luvulla alkuperäiset nahkarannekkeet olivat ruskeita tai mustia, ilman kuviota ja maksimissaan häivytetyin tikkauksin. Värit ja laajemmat valikoimat tulivat sitten 70-luvulta alkaen.

Haluan kuitenkin näyttää miltä 50-luvun kello voi näyttää 2020-luvun henkilön kädessä, ilmettä saa helposti vaihtamalla ranneketta omaan persoonaan sopivaksi – tai aina voi pidättäytyä juuri siinä 50-luvun tyylissä ruskean ja mustan kanssa. Esimerkkikellona on juuri käyttökuntoon huolettu Tissot Seastar vuodelta -56.

Tissot mustalla Hirschin Kent-rannekkeella, perinteinen lookki.
Tissot Hirschin vaalean ruskealla Osiriksen nupukkinahkaisella rannekkeella. Hyvinkin hillitty ja toimii 50-lukulaisen kanssa hyvin.
Pukeeko 50-luvun kelloa tumman vihreä? Kyseessä Hirschin vihreä Osiris-ranneke. 50-luku ja 70-luvun rohkeus kohtaavat.
Entäs jos halutaan feminiinimpi lookki, tässä on Hirschin helmiäisen hopea Duke-ranneke. 50-luku ja 2020-luku kohtaavat!

Yhtä kaikki, tässä voi todeta kuten Hirschin edustajilla on tapana sanoa, että ”vasta ranneke tekee rannekellon”, aina ei tarvitse ostaa lisää kelloja, ranneketta vaihtamalla saa helposti täysin uudenlaisen ilmeen kellolleen.

Tiedättekö minkä jätin tähän kelloon rannekkeeksi? Jotenkin miellytti tuo Duke, joka teki kellolle feminiinin ilmeen olematta silti mauton, vaan hillitysti tyylikäs.

Tälläinen rannekkeilla leikittely on ihan sallittua, kun ei mistään harvinaisten keräilykellojen tasosta puhuta, ne sitten mieluusti pidetäänkin juuri alkuperäisessä kuosissaan tai hyvin lähellä sitä. Tosin ihan jokaiseen joudutaan käyttöä varten vaihtamaan uusi ranneke, sillä rannekkeet ovat kuluvaa tavaraa kuten alusasut ja ne tulee vaihtaa säännöllisesti.

Tässä vielä Hirschin maajohtajan haastatteluni muutaman vuoden takaa kuinka rannekkeita tulisi huoltaa: https://kellokaupanaani.blogspot.com/2018/01/hoida-ranneketta-oikein-ja-vaihda.html

Aboa – kello Turusta by KultaViljaset, tarina jatkuu

Te muistatte varmaan meidän loistokkaan innovaation tehdä Turulle oma kello ja vieläpä niin, että se totetutetaan täysin kiertotalouden ehdoin. Ensimmäiset 11 kelloa on tehty 2021 syksyn – 2022 kevään aikana, tämän vuoden loppuun mennessä on viimeisten kellojen vuoro, kaikkiaan kelloja tullaan tekemään 20 numeroitua uniikkia mallia. Jokainen Aboa on täysin oma yksilönsä, toista samanlaista ei tule vastaan eikä niitä voi verrata toisiinsa.

Kellojen materiaalina on hyödynnetty vanhoja teräskuoria, vanhoja kuivuneita koneistoja, taulumateriaaleina on käytetty vanhoja kaiverruslaattoja, vanhoja osoittimia on muokattu ja maalattu, takapohjat on tehty varastossamme olevista kellon mineraalilaseista – kaikenkaikkiaan materiaaliaines pohjautuu muutoin metallijätteeseen menevästä tavarasta. Paljon, paljon käsityötä ja sovittamista ja sorvaamista koneiston kiinnitysrenkaista alkaen.

Ensimmäiset viisi kelloa olivat valkotauluisia erivärisin indeksein ja osoittimin, seuraavat kuusi räväkän värikkäitä ja kaikki esimmäiset 11 kelloa hyvin 60-luvun vintagehenkisiä malliltaan. Nyt nämä seuraavat neljä yllättävät taas erilaisuudellaan.

Neljä seuraavaa Aboa – Kello Turusta by KultaViljaset ovat vuorossa syyskuussa 2022.

Tähän syksyn ryhmään haluttiin tuoda vielä jotain extraa ja erilaista esille. Koneistot näihin ovat edelleen kaikki mekaanisia 60-luvun koneistoja, mutta tällä kertaa modattuna sinistämällä koneiston osia.

Tähän syksyn sarjaan haluttiin tuoda yksi lisäelementti kiertotalouden pidemmälle viemiseen ja ratkaistiin samalla vanhojen kromikuorten kunnostus ja edelleen hyödyntäminen. Kromikuoriset kellot ovat pääosin metalliromuun menevää, kun kuluneille kuorille ei voi tehdä kuorityötä ja rikkoutunut kromi päästää nikkeliä, joka tietenkin ärsyttää herkimpiä käyttäjiä. Testattiin ja todettiin hyväksi: kromikuoret hiottiin täysin puhtaaksi, kromikuoren alla on messinki ja messinkiä sitten pääsee jo käsittelemään joko hopeoimalla tai kultaamalla. Lopputulos on silmiä hivelevän kaunis!

Entinen kromikuori hiottuna ja hopeoituna uudelleen käytettäväksi.

Halusimme myös yllättää; monen omaa Aboaansa jonottavan toiveena tuntui olevan pykälää isompi kello ja yhdistimme tähän toiveeseen sen, että seuraavat neljä ovat sitä, mutta ovat myöskin skeleton-malleja, joissa koneisto näkyy läpi niin edestä kuin takaakin.

Vanhasta materiaalista voi kellosepän taituruudella todellakin tehdä jotain aivan uutta! Tässä he ovat, neljä seuraavaa Aboa-kelloa, kello Turusta by KultaViljaset, olkaa hyvät!

Aboa- kello Turusta by KultaViljaset nrot 12-15

Tyylillisesti olemme nyt enemmän siellä rohkeissa 70-luvun tunnelmissa, vaikka koneistot ovatkin edeltävän vuosikymmenen kaliiberia. Mihin sitten viimeisessä erässä mennään, jää vielä nähtäväksi.

Kellosepän taituruutta, Aboa-kellot edustavat niin kiertotalouden parhautta kuin turkulaista käsityötä.

Alkuperäisen Aboan syntytarinan löydät tästä linkistä: https://koreillen.com/2021/11/29/aboa-kello-turusta-by-kultaviljaset/

Girard-Perreqaux, kellojen aatelia

Kuvittelehan itsesi 1800-luvulle Eurooppaan, jossa silloin kaikki kuhisivat, että Sveitsin kellolaaksosta Girard-Perreqauxin kellotehtaalla on tehty kuningatar Viktorialle kello, vaativalle kuningattarelle jotain uutta ja upeaa. Silloin maineikkaat jutut kulkivat kirjaimellisesti suusta suuhun ja kantautuivat myös muidenkin hovien korviin ja merkistä tuli kuuluisa kaikissa Euroopan kuningashuoneissa.

Edelleen tänä päivänä Girard-Perreqaux on yksi arvostetuistetuimmista kellomerkeistä. Mikä siitä tekee luksusta on tietenkin heidän mittavat tuotekehitysinnovaationsa ja ennenkaikkea se, että Girard-Perreqauxit tehtään alusta loppuun omalla tehtaalla omin laaduikkain koneistoin – se tarkoittaa tunteja ja tunteja kellosepäntöitä, tarkistuskertoja ja tuotekehitystä.

Tämä Girard-Perreqauxin manuaalivetoinen krono on kerännyt katseita Turun kaduilla 50-luvun lopulla, kello on valmisettu vuonna -58.

Miksi Girard-Perreqaux ei ole kaikkien huulilla samoin kuin vaikkapa Rolex tai Omega? Sveisistä tulee maailman parhaat kellot ja kaikilla luksuskelloilla on mittava historia ja vahva ammattitaito, Girard-Perreqaux ei ole koskaan tavoitellut massamarkkinoita, vaan se on halunnut ja haluaa palvella tarjoamalla yksilöllistä ja ainutlaatuista kelloa asiakkailleen.

Kellon on kunnostettu alkuperäisin osin ja kuoreen on jätetty aikojen saatossa syntyneitä käytön jälkiä, samoin taulu on saanut pikantisti patinaa.

Moni kelloja tuntematon ei ole koskaan merkistä kuullutkaan, mutta harjaantuneimmat kelloharrastajat ja -keräilijät arvostavat Girard- Perreqauxia korkealle. Ja miksi eivät arvostaisi, kellotehtaan historia on yli 230 vuotta vanha, edelleenkin Perreqauxit ovat luksuskelloja, jotka tehdään täysin itse omalla tehtaalla Sveitsissä, juuri siellä missä se on aikaan aloittanutkin. Vanhoillista, pysyvää, luotettavaa ja kiinnostavaa kellokulttuuria.

Vetokello ajanotolla, hitusen kasvoissaan kauneuspilkkuja.

Tämä kello on tuotu mukana ulkomaanmatkalta 50-luvun lopulla Suomeen, käyttöaikansa jälkeen se on asustanut laatikossa noin 40 vuotta, mutta nyt se on saatu perushuollolla käyttökuntoon ja on valmiina uudelleen käytettäväksi.

Monillehan isoisien kelloille kävi juuri niin, että ne jäivät laatikon pohjalle quartzien tullessa. Olisiko ironista sanoa, että se oli juuri Girard-Perrequax, joka toi markkinoille maailman ensimmäisen quartz-kellon vuonna 1970 ja vuonna 1971 se toi markkinoille 32768Hz värähtelevän koneiston systeemin, jota quartz-kellot käyttävät tänäkin päivänä.

Suomalaisia rannekellomerkkejä oli kymmenittäin

Ehkäpä Suomi on eräänlainen Kellomaa, sillä vaikka meillä ei varsinaista teollista kelloteollisuutta ole ollutkaan niin suomalaisia kellomerkkejä oli kymmenittäin, jotka nyt pulpahtavat uudestaan esiin perikuntien kätköistä.

Ihan jokainen suomalainen taitaa tuntea tukkuliike Perkon Leijona-kellon, jota on suomalaisille tehty yhtä kauan kuin Suomi on ollut olemassakin. Aina sinne 70-luvun quartsivallankumoukseen asti Leijonat tulivat Sveitsistä, niin manuaalivetoiset kuin automaattikellotkin. 60-luku oli Leijonan valta-aikaa, sillä se piti hallussaan 30-40% koko Suomen kellomarkkinoista, todellakin siis melkein jokaisen vanhemmat tai isovanhemmat ovat Leijonaa kantaneet.

Tyylikäs swiss made Leijona 60-luvun lopulta: manuaalivetoinen kello, kaliiberi AT96.

Sveitsissä toimi aikanaan useita kellotehtaita, jotka tekivät asiakkaille juuri sen merkkisiä kelloja kuin he halusivat. Suomalainen Leopard on yksi sellainen kello, joka oli helsinkiläisen Sylvester Korhosen tukkuliikkeen oma merkki, jota se tuotti Sveitsistä. Hieman kalliimpi kuin Leijona, pykälää viimeistellympi.

Leopard automaattikello vuodelta -60

Laverna oli kellomerkki, jota tukkuliike Aikala & Co toi maahan 60-luvulta aina 80-luvulle asti. Lavernan kellomallistoon kuului niin naisten kuin miestenkin rannekellot ja myös kaulakellot erityisiä muistamisia ajatellen.

Laverna-kaulakello 70-luvulta hopeoiduin kuorin.

Cardinal oli suomalaisen tukkuliikkeen KelloTuomi Oy:n merkki, jota he toivat maahan 60-luvun lopussa ja sen elinkaari oli suhteellisen lyhyt, koska quartsit rynnivät jo markkinoille. Edullinen kellomerkki, joka peräsi Leijonan markkinoita, Cardinalista löytyy niin taskukelloja kuin rannekellojakin.

Edullinen kertoo itsessään jo jotain: osa kelloista niin Leijonassa kuin Cardinalissakin oli kromikuorisia ja näiden osalta kannattaa todeta, etteivät ole kunnostamisen arvoisia ellei kromipinta ole täysin ehjä. Kromille ei voi tehdä kuorityötä ja allergisten ihmisten tulisi kromia nikkelin vuoksi muutenkin kaikin tavoin välttää.

NOS-kuntoinen kromikuorinen Cardinal , vetokello vuodelta -60.

Vähän pienempiä suomalaisia merkkejä on todellakin kymmenittäin ja jonkin verran niitä aina tulee eteen ihmeteltäväksi, tälläisiä supisuomalaisia nimiä on aikanaan kelloille annettu: Ahma, Ankkuri, Haka, Ilves, Jenny, Karhu, Kippari, Kotka, Lepakko, Tiikeri ja sitten ns. paperinkeräyskello Stima. Ja on paljon muitakin. Kellomuseolle näitä vanhoja kelloja on taltioinut vanhojen kellojen asiantuntija Veikko Ahoniemi.

Näissä kuvissa kellot on huollettu ja kunnostettu, joten kelpaavat taas uudelleen käytettäväksi – kuten mekaanisten kellojen on tarkoituskin, ne palvelevat huollettuina sukupolvelta toiselle. Ei mitään kertakäyttökulttuuria siis!

Onks tukka hyvin, näkyyks kello?

Niin kai on jo silloin kysytty, kun miehet kampasivat lettejään rasvalla taaksepäin, mutta 70-luvulla oli totisesti aihetta kysyä vielä enemmän. Se vuosikymmen oli kuin iloinen ja värikäs tuulahdus keskellä muita vuosikymmeniä.

Vaikka paristokelloja jo myytiin ympäri Eurooppaa kiivaaseen tahtiin, niin edelleen 70-luvulla tehtiin myös kehitystyötä manuaalisten ja automaattivetoisten kellojen kanssa, osa tehtaista upposi japanilaisten quartzivallankumoukseen, mutta osa jäi ihan tukevasti mukaan markkinoille ja elää yhä edelleen.

Milljonär on ruotsalainen kellomerkki, vastaava kuin meidän Leijonamme aikaan, jolloin koneistot olivat sveitsiläistä laatua. Tällä Milljonärillä tyyliteltiin vuonna 1970.
Leopard on suomalainen kellomerkki, sveitsissä tuotettu ja sveitsiläisellä koneistolla. Tämä oli kuin älykello konsanaan, herättäjällä varustettu punainen Leopard vuodelta -72
Certina DS-2 vuodelta 1970 – hopea/sininen väri kuin aikalaisessa Omegan Dynamicissa.
Tissot sinisissään , tämä automaattikello on vuodelta 1974.

Miten ne japanilaiset sitten hivuttautuivat Eurooppaan? Ensin tuli Citizen ja sitten tuli Seiko ja kyllä ne tulivat rynnäköllä quartzeineen, mutta näyttivät osaamistaan myös laadukkaine mekaanisine- ja automaattikelloineen.

Citizenin automaattikello ajanotolla vuodelta 1974 – mikä näkö ja koko tässä Japanin hurmurissa!

Kun sitten siirryttiin 80-luvulle, niin japanilaisten kekseliäsyys toi meille Suomeen mm tällaisen erikoisuuden: kyseessä on Citizen Voice Memo vuodelta 1984, jolla saattoi kuunnella Kirkaa pienen nauhoituspätkän verran – aikanaan se oli hyvinkin tulevaisuutta ennakoivaa teknologiaa.

Citizen Voice Memo vuodelta 1984, kuva on muuta vuosi sitten kellotapahtumassamme vieralleen Citizen-harrastaja Mikko Kiljusen kellosalkusta.

Minulle tuli ihan vappufiilis näitä kelloja katsellessa ja sovitellessa. Vappuhan on ihan aina ollut hauska juhla ja silloin on sopinut iloita, mutta jotenkin 70-luvulla se tuntui olevan silkkaa riemua!

Tulispa suklaamunista ihan oikeita sormuksia

Muistatteko, kun lapsuudessa suklaamunista tuli sormuksia ja niitä kutsuttiinkin suklaamunasormuksiksi, rihkamaahan ne olivat, mutta lapsena ne olivat aivan hurmaavia.

Jatkuisipa se tarina näin aikuisena, että suklaamunista tulisi ihan oikeita vanhoja hopeasormuksia, mitä näyttävämpiä sitä parempi.

Ruotsalainen hopeasormus ametistikivellä, sormus on 60/70-luvulta.

Enemmän on enemmän ja mikäli seuraa vintagekorusaitteja, niin enemmän on todellakin aina enemmän, ainakin kuvissa. Koruharrastuneimmat vilauttelevät tervehdyksiään käden täydeltä sormuksia, missäpä ne paremmin pääsevät oikeuksiin tai vertailtaviksi kuin sormiin pujotettuina.

Mitä upeuksia nämä ovatkaan näyttävine korukivineen!

Eihän näitä tosiasiallisesti kovin montaa voi kerralla yhteen käteen laittaa, sillä yksikin täyttää helposti koko käden. Finnfeelings on valtaisien sormuksen mestari, turkulainen Karl Laine ei ollut minimalisti missään mielessä.

Karl Laineen suunnittelema hopeasormus, joka on valmistettu Finnfeelingsillä Turussa vuonna -72
Tämä on jännä sormus, se on modernisti Martti Viikinniemen sormus, joka on valmistettu Heinossa 60/70-luvulla.
Nyt on hyvä värisuora Martti Viikiniemestä kahteen KultaSepät Salovaaraan.
Suomalaisen Anna-Greta Ekerin suunnittelema sormus, joka on valmistettu Norjassa, jossa hän teki uransa miehensä kanssa.

Suloisia sormuskelejä tässä on jo odoteltukin, pääsiäinen antaa siitä jo merkkejä. Mikään ei tietenkään estä pitämästä näyttäviä sormuksia kesät talvet, mutta joidenkin hansikkaiden kanssa näyttävä sormuksen hattu saattaa olla hankala.

Tämän sormus on skandinaavista muotoilua Ruotsista, upea hopeasormus tiikerinsilmäkivellä.

Ihan sen verran palaan vielä suklaamunasormuksiin, että vaikka ne olivat täysin rihkamaa ja vääntyilivät helposti rikki, niin jopa niitä ovat ihmiset säilytelleet korurasioissaan. Koruja on vaan niin mahdoton ajatus heittää pois ennenkuin joku sanoo, että mikä on arvokoru ja mikä ei sitä varmastikaan ole.

Pysytellään me ensimmäisissä, aidoissa jalometallialan koruissa leimoineen, Hyvää Pääsiäistä!

Hopean hehkua Kuopiosta!

Helmikuun helmiä ja Kalevalan päivää

Elsa Heporauta oli kova nainen aikanaan, kirjailija ja kulttuurivaikuttaja, joka intoutui Kalevalan 100-vuotisjuhlissa miettimään miten saisi hankittua patsaan Kalevalaisille naisille ja siihen hankkeeseen liittyen perustamaan vuonna 1937 Kalevala Korun. Alkuun se oli pienimuotoisesti Kalevalaisen naisen muistomerkkiyhdistys, josta sitten tuli meidän kaikkien tuntema Kalevala Koru hieman myöhemmin.

Tarinat ja Kalevala Korut ovat aina kuuluneet yhteen, kiitos Elsa Heporaudan perimän. Aiheet vanhoille Kalevala Koruille haettiin Kalevalan innoittamana Suomen Kansallismuseon korulöydöistä, joiden mukaan korusarjaa sitten suunniteltiin ja valmistettiin.

Ajatella nyt, että me edelleen täällä käytetään samoja koruja kuin meidän edeltäjämme satoja ja jopa tuhansia vuosia sitten. Korumalleja valikoimaan on otettu aina viikinkiajoilta ja ristiretkien ajoilta asti – niissä on aina henkäys vanhaa aikaa, mystiikkaa ja uskomuksia. Hämmentävää, että ne toimivat ja viehättävät edelleen kuten silloin aikanaan. Korut eivät ole ihan yksi yhteen alkuperäisten kanssa, mutta koristeaiheita on otettu alkuperäksi, solkimalleista on kasvanut korusarjoja ja alunperin vyönsolkikoristeista on muokkaantunut naisten koruja, suunnittelijoiden luovuutta on toki koruihin kuulunut.

 

Tämä rannekoru on saanut alkunsa Liivinmaalta löytyneestä vanhasta mallista, koru on valmistettu vuonna 1961 Helsingissä Kalevala Korussa.
Tämän korun esikuva tulee Räisälän Hovinsaaresta 700-luvulta , koru on valmistettu Helsingissä Kalevala Korussa vuonna 1989.
Käärme-korusarjan alkuperä tulee rautakaudelta. ’Sarjasta löytyy sormus, korvikset ja riipuskoru, solki myös. Nämä klipsukorvikset ovat aivan ihanat!

Eri paikkakuntien mukaan tehdyistä löydöistä on tullut kantajilleen tärkeitä muistoja kotipaikkakunniltaan. Korulöydöksiä on tehty ympäri Suomea, niistä on syntynyt merkittäviä keräilykoruja aina Euran sydämistä Karjalaiseen nauhapunokseen ja vaikkapa Viipurin rinkiläkoruihin asti.

Euran Sydämiä oikein kaksin kappalein

Sodan aikana Elsa Heporauta tuki koruista saaduilla tuotoilla sotaorvoiksi jääneitä lapsia, korut ovat siis ottaneet kantaa ja osallistuneet yhteiskunnallisiin tapahtumiin ihan alusta lähtien. Tästä työstä Kalevala Korulla löytyy esimerkkejä vuosien varrelta vaikka kuinka paljon.

Maanvoima oli korusarja, jolla tuotettiin Naisten Pankkia vuonna 2009

Jotta vanhaa voi säilyttää, pitää luoda myös uutta. Kalevala Koru on kerännyt vuosien saatossa parhaat muotoilijat suunnittelemaan kauniita design-koruja, joiden aiheet pitkälti tulevat Suomen luonnosta.

Lumikukka on yksi rakastetuimpia Marja Sunan suunnittelemia korusarjoja.

Kaikki tämä säilyttäminen, historian ja tarinoiden henkiin herättäminen ja toisaalta yhteiskunnassa vaikuttaminen ja myös uuden luominen on saanut innoituksensa Kalevalasta – tuosta meidän kansalliseepoksesta sankareineen, jonka juhlavuoden innostamana Kalevala Korua on tehty Suomessa yli 80 vuotta. Kalevalan päiväähän vietetään aina vuosittain helmikuun lopussa, minä ajattelin aloittaa sen juhlimisen heti näin alkukuusta.

Kalevala on innoittanut monia taiteilijoita, tässä Akseli Gallen-Kallelan maalaus Väinämöisen retkestä,. Kuva on otettu Turun Taidemuseossa syksyllä 2021.

Aboa – kello Turusta by KultaViljaset

Olemme pitkään toimineet vintagekellojen kauppiaina kunnostaen valtuutettuna arvokellohuoltona alkuperäisyyttä kunnioittaen vanhoja sveitsiläisiä arvokelloja myyntiin. Kaikki kellot eivät kuitenkaan ole enää alkuperäisyyttä vastaaviksi kunnostettavissa ja jatkoimme ajatusta hieman pidemmälle: entä, jos hyödynnetään nekin kellonroiskot!

Meillä on kelloseppäosaamista omasta takaa, vanhoja kuoria, varaosia ja koneistoja hyödynnettäväksi – ja Turku, jos mikä, ansaitsee oman kellomerkkinsä. Turku, jossa vanhana kaupunkina on oma hieno historiansa ja jota uudistetaan ja kehitetään vanhan päälle parhaillaan, sitä samaa ajatusta lähdimme hakemaan. Kello Turusta, se on tietenkin nimeltään Aboa, joka tarkoittaa Turkua.

Siitä se ajatus sitten lähti – ja siitä, että ihmiset rakastavat vanhoja kauniita mekaanisia kelloja yhä enemmän, se liittyy ajankuvaan, jossa kiertotalous ja vanhan kunnostaminen on noussut yhä enemmän arvoonsa. Ei kertakäyttökulttuurille, ostetaan vastuullisesti, ostetaan käytettyä ja kunnostettua – ekologisuus ja kestävä kulutus on hyväksyttävää ja sitä halutaan.

Ideaa rakennettiin pitkään, oli selvää, että kiertotalouden ehdoilla mennään ja käsityön osuus pidetään päällimmäisenä ja kaikki tehdään käsityönä itse edustaen kellontekijöitä, jotka hanskaavat kaiken itse alusta loppuun. Kellolla on valmistuksen suhteen myös täysi läpinäkyvyys eri työvaiheita koskien ja ekologisuus ja vastuullisuus on mukana aina Aboa-kellokoteloita myöten.

Tänä vuonna numeroituja kelloja tulee myyntiin 5 kpl ja seuraavat kellot julkaistaan keväällä 2022, kaiken kaikkiaan Aboa-kelloa tullaan tekemään 20 numeroitua mallia kahden vuoden sisällä. Jokainen kello on täysin oma yksilönsä, toista samanlaista ei tule vastaan – käsityötä Turusta, jossa kiertotaloutta on toteutettu pitkälle viedyllä tavalla ja taituruudella. Mekaanisia kelloja, automaattikelloja, joissa pohjana sveitsiläisen kelloteollisuuden helmet menneiltä vuosikymmeniltä.

Kenelle Aboa-kello on tarkoitettu? Kaikille kaunista mekaanista kelloa ja aitoa käsityötä arvostaville, jotka haluavat kelloltaan yksilöllisyyttä ja myöskin kestävyyttä. Kaikki Aboa-kellot ovat roisketiiviitä kelloja, jotka sopivat niin arkeen kuin juhlaankin. Kelloissa käynti on tasaisen varmaa, sitä mitä mekaanisilta kelloilta voidaan odottaa eli muutaman sekunnin heittoa päivässä ja käyntivarat vähintään 30 tuntia täyteen vedettynä tai täyteen virittyneinä. Mallistossa on niin manuaalivetoisia kuin automaattikellojakin.

Mitenkä Aboa-kello sitten syntyy? Vanhat käytöstä poistetut ja kuivuneet koneistot huollettiin, kuoret kunnostettiin, kello sai käsityönä tehdyn taulun ja lasisen takapohjan vanhasta mineraalilasivarastosta, nupit ovat yleisnuppeja ja niihin on kaiverrettuna A-kirjain.

Entä miten vanhat koneistot sopivat ihan muuhun kuoreen kuin alunperin oli tarkoitettu? Jokainen kello tehdään yksilönä ja jokainen koneiston sovitus vaati käsityönä sorvattavan koneiston kiinnitysrenkaan.

Taulun valmistus työn alla, taulut on jyrsitty ja sorvattu messinkilevystä.
Taulu ja osoittimet maalattuna, indeksit ja osoittimet valomassattu.
Takapohjaan on stanssattu nimi ja juokseva numerointi
Rannekkeet ovat Espanjassa käsityönä tehtyä nahkaa vintagehenkeen, solki Aboa-kaiverrettu.
Aboa-kellon kotelot ovat Eco Friendly -tuotteita, joissa
FSC®-merkki takaa, että kaikki tuotteen valmistuksessa käytetyt puuperäiset materiaalit on hankittu vastuullisesti hoidetuista FSC®-metsistä, joissa jokaisen kaadetun puun tilalle istutetaan aina uusia. 

Koska Aboa edustaa ennenkaikkea käsityötä ja rohkeaa kiertotalouden hyödyntämistä, niin jokaisen kellon mukaan tulee oma kirjallinen takuu/huoltoraportti pitäen sisällään kullekin kellolle tehdyt toimenpiteet, lisäksi myönnämme Aboa-kelloille 2 vuoden takuun. Aboa ei ole kertakäyttötuote, vaan kestää edelleenkin vielä seuraavallekin sukupolvelle, kun sen huoltaa kaikkien mekaanisten kellojen tapaan säännöllisesti, Aboat suosittelemme huoltamaan 7 vuoden välein, niin se jatkaa edelleen käyttöikäänsä.

Tässä he ovat, viisi ensimmäistä Aboa-kelloa.

Mistä löydän lisätietoa koruistani?

Netti helpottaa tänä päivänä kaikkea etsimistä ja tutkimista, kunhan tietää mistä etsii. Leimat kertovat paljon, esim. tässä korussa on selkeä tarina: koru on valmisettu Turun Hopeassa, tuote on kotimainen, hopeapitoisuus on 830 promillea, koru on valmistettu Turussa ja valmistusvuosi on 1969.

Leimat kertovat, löydät leimoista lisätietoja Tukesin sivuilta ja Leimat.fi-sivustolta.
Pentti Sarpanevan Pitsi-rannekoru

Pitsi-sarja on yksi tunnetuin Pentti Sarpenevan tuotannosta, joten se on kuvioltaan selkeästi tunnistettava mikäli on hänen tuotantoaan seurannut. Korusarjaan kuuluu niin pronssi- kuin hopeakoruja rintakoruista riipuksiin, korvakoruihin, rannekoruihin ja miesten solmioneulaan ja kalvosinnappeihin asti.

Kalevala Koruihin liittyy aina tarinat, 40-luvulla se kertoi meidän muinaishistoriaamme hakemalla Kansallismuseon löydöistä esikuvia koruilleen, ne ovat edelleen suosittuja ja monelle tärkeitä oman paikkakunnan koruja tai sitten muistoja kotiseutuiduista, joita halutaan säilyttää mukana.

Kalevala Korun vanhojen korujen kuvasto kertoo, että tämän korun malli tulee Nokian Tyrkkölästä.

Kalevala Koru on tehnyt myös aikaan ja ajankohtaisuuksiin tarttuvia koruja ja yksi sellainen on mm. tämä Oulun 400-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tehty koru. Kalevala Koru ylläpitää vanhojen korujen kuvastoa, joissa on esimerkkejä eri vuosikymmenten koruista, mutta kaikki sieltä ei löydy ja tämä on yksi sellainen.

Oulun 400-vuotisjuhlavuoden koru

Kun korussa löytyy vain valmistajaleima ja pitoisuusleima, niin pitää miettiä miten sitten edetään. Hetken pyörittelin tätä ja etsin avainta tunnistamiseen, sitten ajattelin, että roomalaisilla numeroilla on varmasti avain korun tarinaan. Enhän minä roomalaisia numeroita tunne, mutta avasin ne googlettamalla: korun sivulla on numerot MDVC eli 1605 ja MMV eli 2005. Mitä silloin tapahtui? Etsivä löytää, vuonna 2005 juhlittiin 1605 perustetun Oulun kaupungin 400-vuotisjuhlaa ja tämä koru juhlistaa sitä.

Pronssi ei ole jalometalli ja niistä harvemmin löytyy mitään leimoja, Pentti Sarpanevaa ja Kalevala Korua lukuunottamatta muut pitää tuntea, tunnistaa tai etsiä muutoin. Kotimaisia pronssikorun tekijöitä oli 60/70-luvulla useita ja välillä saa etsiä eri kanavista pitkään ennenkuin varmuutta löytyy.

Hannu Ikonen suunnitteli Valokorulle tunnetun Jäkälä-malliston

Sitten se kutkuttavin: minkä arvoinen koruni on? Käytetyn korun arvon määrittää kysyntä ja markkinat, sekä tietenkin kuten kaikessa arvotavarassa korun kunto. Nimekkäät suunnittelijat nousevat hinnoiltaan korkeammalle, turkulaisista mm Jorma Laine, Elis Kauppi ja Pentti Sarpaneva, heinolalainen Martti Viikinniemi sinne tuntumaan ja helsinkiläinen Erik Granit sinne samaan tuntumaan. Kalevala Korussa arvonsa säilyttävät vanhat korut ja samoin Lapponiassa, aina se originaalituotanto on arvokkainta, vaikka koru olisi otettu uustuotantoon myöhemmin. Sama juttu Liisan Vitalin ja Tapio Wirkkalan kohdalla, alkuperäisen tuotantokauden korut ovat ne halutuimmat ja 2000-luvun uustuotanto hyvin kevyessä hintasarjassa. Vertailukohtia kannattaa ottaa riittävästi eri verkkomyyntikanavista ja huutokauppojen loppuhinnoista. Tietenkin hintaan vaikuttaa myös materiaali, kivien eheys, kunnostuksen taso, korun koko, kivien käyttö jne.

Istu ja pala, tutkimista riittää – se on kiehtovaa, joka päivä tulee eteen jotain uutta.

Vanhoja ja uudempia manuaaleja on myös tarpeen sukkuloida.

Salovaaran koruista sananen lisää

Tänään tapahtui jotain sellaista, jonka talletan sydämeeni mielenkiintoisena kohtaamisena – ja yllättävänäkin sellaisena, nimittäin Kultasepät Salovaaran perustajan Veikko Salovaaran poika, joka itsekin oli aikanaan Salovaaran tehtaalla töissä, kävi ostamassa minulta papan valmistaman korun tyttärelleen. Sain lähettää hänen matkassaan lämpimät terveiset Veikolle, että täällä me niitä hänen aikansa koruja vaalitaan ja arvostetaan ja jaetaan sitä ilosanomaa edelleen.

Kultasepät Salovaaran korusisarukset, hopeariipukset savukvartsilla, toinen vuodelta -66 ja toinen vuodelta -76

Salovaaran korutehtaalla oli aikanaan parhaimpina vuosinaan lähes 100 työntekijää, olen Salovaaran koruista puhua pulpunnut vaikka kuinka, kun sitä tuotantoa on etenkin täällä meillä Turun seudulla paljon ammenettavissa perikuntien kätköistä. Mutta nyt sain ihan sisäpiiritietoa tarkemmin, että koruista 70% lähti ulkomaan markkinoille ja vain se 30% valmistuksesta pysyi täällä kotimaassa. Sen tiesinkin, että suomalaiset muotoilijat niittivät maailmalla arvostusta, mutta en sitä, että ne menestyivät tuossa määrin. Aivan huippua!

Kultasepät Salovaaran riipuskoru ametistilla, valmistusvuosi -62

80-luvulla alkoi olla jo vaikeampaa korualalla ja 90-luku miinusvoittoista, joten siinä yhteydessä Salovaaran tehdas myytiin ensin rahoitusyhtiölle – joka meni konkurssiin, tehdas saatiin vielä takaisin itselle ja sitten se myytiin Perkolle tytäryhtiöksi – ja sekään ei onnistunut, joten nyttemmin pidämme sitten kiinni näistä vanhojen menestysvuosien helmistä mitä on jäljellä kunnostettaviksi ja uudelleen käytettäviksi.

60/70-luvun tuotantoa Salovaaralta

Salovaaran koruissa ei kaikissa ole vuosileimaa, mutta Salovaaran tyyli on selkeästi tunnistettavissa ja korut muistuttavat tekijäänsä heti ensi kohtaamiselta.

Salovaaran hopeinen rannekoru vuodelta -62

Veikko Salovaara on tällä hetkellä jo 90-vuotias vanha herra, mutta toivottavasti lämpimät terveiset pääsevät perille asti ja myös tieto siitä, että hänen korujaan arvostetaan edelleen valtaisasti. Ja miksipä ei, nämä ovat kertakaikkiaan niin kauniita muotoilultaan ja näyttäviä isoine kivineen. Valikoimaa on runsaasti moneen makuun – eivätkä nämä mihinkään katoa, jalometallialan koru kestää aikaa, sen voi aina kunnostaa ja se ei ole mitään kertakäyttömuotia.