Brassaillaanko näyttävin kivisormuksin?

Martti Viikinniemi totisesti tiesi miten tyttöä hemmotellaan, ainakin mitä sormuksiin tulee, niin ne ovat kyllä näyttävämpiä mitä olen nähnyt. Viikinniemi sekä suunnitteli että valmisti korut omalla pajallaan Heinolassa, hän oli yksi 60- ja 70-lukujen nimekkäimpiä aikansa modernisteja.

Kevät on täällä! Martti Viikinniemen muhkea sormus on vuodelta 1967

Myös Helsingissä osattiin, arvoisa kultaseppä ja korumuotoilija Erik Granit omasi myös omintakeisen ja näyttävän tyylin isoine kivineen. Erik Granitin tuotanto on hyvin laaja, hän perusti liikkeen Helsinkiin jo vuonna 1954 ja jatkoi työtään aina 80-luvulle asti, tuotteliain kausi hänelläkin kuitenkin tuo 60- ja 70-luku.

Erik Granitin hopeasormus ametistilla vuodelta -71.

Vastaako Turku? Kyllä vastaa, otetaan esille pari viimeisintä löytöäni, toinen Turun Hopealta ja toinen Kultasepät Salovaaralta Kaarinan puolelta. Turun Hopean ykkösnimet olivat maineikkaat korusuunnittelijat Jorma Laine ja Pentti Sarpaneva, korut valmistettiin Turun Hopeassa, joka sijaitsi silloin Lietoon päin mennessä Nummenmäen alueella.

Turun Hopean näyttävä hopeasormus ametistilla on valmistettu vuonna -64

Kultasepät Salovaaralla tekijöitä oli runsaasti ja se työllisti parhaimpina vuosinaan noin 100 henkeä Kaarinassa sijaitsevalla korutehtaallaan, siksi heidän korujaan on mittavassa määrin liikkeellä perikuntien aarrearkuissa – runsauden sarvi ei niiden arvoa kuitenkaan vähennä, kaunista suomalaista korukulttuuria yhtä kaikki.

Hopeasormus pienellä turkoosi-kivellä, koru on valmistettu vuonna -67

Kevään tullen on hauska koristautua muhkein sormuksin ilman, että kiviä täytyy kääntää kämmenen puolelle kuten hanskakaudella. Väriskaalaa löytyy ja upeita korukiviä kunkin omien mieltymysten mukaan. Eihän tähän muuta jää kuin valinnan vaikeus?

Mitä laitetaan?

Jorma Laineen aarteiden äärellä

Jorma Laine oli turkulainen suunnittelija ja muotoilija, jonka pronssi- ja hopeatyöt ovat helposti tunnistettavissa. Aikansa modernisti, joka suunnitteli koruja sekä Turun Hopealle että Kultateollisuudelle, hän kuuluu kiistatta 1960- ja 1970-lukujen merkittävimpiin ja menestyneimpiin kotimaisiin korumuotoilijoihin.

Hänen korunsa ovat näyttäviä ja aihepiiri on tunnistettavuudestaan huolimatta runsas, mallistoa löytyy kukka-aiheisista koruista abstrakteihin kuvioihin asti.

Jorma Laineen tyylikäs hopeariipus vuodelta -84, kukkaosa on kullattua hopeaa.

Viimeisimmät löytöni: nämä isoäidin korut eivät löytäneet perhepiiristä käyttäjää ja siksi ne haluttiin myydä. Minua onnellista! Mukana muutakin mielenkiintoista, mutta poimitaan nuo Jorma Laineet käsittelyyn ensin, korut edustavat hänen 70-luvun tuotantoaan.

Löytöjen kasa, tästä se putsaus työ alkoi.

Puhdistetaan, kiillotetaan, mutta ei hiota ja kuluteta korua, näissä koruissa oksidointi tehtiin uudestaan korujen alkuperää noudattaen.

Korut pesussa.

Kun pitää näyttävistä koruista, niin silloin pitää Jorma Laineesta! Vintagekorut toimivat kunkin omaa pukeutumista tukevana asusteena, olipa se oma tyyli mikä vain. Näyttävä koru asustaa niin juhlapukeutumista, rennompaa pukeutumista kuin smart casualia. Yhdistelyn ilo on omassa silmässä!

Näyttävä riipus, jonka halkaisija 60mm, tyypillistä Jorma Laineen abstraktista muotoilua.

Rannekoru edelliseen, tämä on helppo ottaa käyttöön, sopii monenlaiseen pukeutumiseen.
Entä korvakorut? Kiinnitystapa on erikoinen ruuvattava malli, kuten tuohon aikaan oli monesti tapana, mutta toimiva ja pysyy tukevasti.

Näyttävät korut ja ilmeisen introvertti mies. Jorma Laineesta ei juuri tarinoita ole kuin korujen kautta. Turun Hopean sivuilla kerrotaan lyhyesti hänen uransa ja että työelämästä vetäydyttään hän vetäytyi metsämökkiinsä ja eli erakoituneensa kuolemaansa asti.

Tämä hänen persoonaansa liittyvä mysteeri tavallaan kiehtoo, kun lahjakas muotoilija ja piirtäjä ilmentää itseään juuri työn kautta, luovuus on herkkyyttä ja sisällä asuva tunne on pukeutunut voimakkaisiin vetoihin ja rohkeisiin muotoihin ja korut eivät todellakaan ole kooltaan mitään pientä piperrystä. Upeita ovat, kertakaikkiaan!

Tiikerinsilmä koruissa

Tiikerinsilmää on käytetty paljon 60- ja 70-luvun kotimaisissa koruissa, kyseessä on kvartsiryhmään kuuluva kiteinen kvartsimuunnos, jonka ruskea väri tulee rautaoksidista.

Runsaus tekee siitä arkisen, mutta kivi on täynnä pehmyttä ruskeaa lämpöä, joka huomataan. Ja kuten kiviin yleensä, tiikerinsilmäänkin liittyy paljon uskomuksia; mm hiotun tiikerinsilmän uskotaan olevan hypnoottinen kivi ja toistaalta kiven uskotaan antavan malttia ja viisautta päätöksenteossa.

Tämä Harry Bergmanin rannekoru näyttävällä tiikerinsilmä-kivellä on valmistettu Helsingissä vuonna 1974.

Hopean ja tiikerinsilmän yhdistelmä on todellakin hypnoottinen. Helsinkiläinen Erik Granit on käyttänyt kiveä taidokkaasti mm muhkeissa rannekoruissa, rintakoruissa ja riipuksissa.

Erik Granitin rannekoru tiikerinsilmä-kivellä, koru on valmistettu Helsingissä vuonna 1961.
Erik Granitin hopeinen riipus tiikerinsilmä-kivillä, valmistettu Helsingissä 1966

Taisipa lähes jokaisella 60- ja 70-lukujen korumuotoilijalla olla tiikerinkivellisiä koruja valikoimassaan sormuksista rannekoruihin ja riipuksiin. Tiikerinsilmää pidetään katseenvangitsijana, eikä suotta, kyllä siihen väistämättä katse hiipii.

Miten näin näyttäviä koruja voi pitää vetämättä överiksi? Ainakaan ei kannata laittaa liikaa koruja samaan aikaan. Isojen ja leveiden kivellisten rannekorujen kanssa kannataa kokoon myös kiinnittää huomiota, mitä isompi kivi, sitä napakammin rannekorun pitää istua. Sormusten kohdalla yksi näyttävä sormus hallitsee jo koko kättä, joten samaan riviin ei kannata muuta laittaakaan, vähemmän on enemmän.

Leveä hopeasormus tiikerinkivellä, koru on valmistettu Jalosepoilla Lahdessa vuonna -68
Martti Viikinniemen hopeasormus tiikerinsilmällä, koru on valmistettu Heinolassa vuonna -61

Hopeinen rannekoru tiikerinsilmällä, koru on valmistettu Turun Hopeassa vuonna -63

Kun puhutaan värien yhdistelystä ja kivikoruista osana pukeutumista, niin moni välttelee vahvoja toisistaan poikkeavia värejä. Välillä kuitenkin kannattaa tehdä poikkeus ja kokeilla rohkeasti vastavärejä, mm sinisen ja ruskean liitto toimii aina. Eikä aina tarvitse rajailla mitään, vaan voi kokeilla rohkeasti erilaisia väriyhdistelmiä, kovin värikkääseen asuun ei kuitenkaan kivikoruja enää tarvita, vähemmän on tässäkin enemmän.

Ystäväni ja serkkuni Marja sanoo, häntä ei pukeutuminen rajoita pätkääkään: ”Kun tekee mieli laittaa kauniit korut ylle, niin laitan, vaikka jumittaisin vain kotona. Töihin en voi isoja sormuksia laittaa, koska ne eivät mahdu hanskojen alle, mutta kun on PAKKO saada kaunis koru kaulaan, niin pidän niitä sitten labratakin kanssa.”

Liisa Vitalin ihmemaassa

Tiedätkö kuka oli Liisa Vitali? Hän oli somerolainen maanviljelijä ja korutaiteilija, jonka ihastuttavat pitsit ja lampaat ja leppäkertut leikittelevät yhä edelleen kauniissa koruissa. Aihepiirin hän valitsi omasta maailmastaan maatalon pihapiiristä ja hänen korunsa ihastuttivat 60-70 -luvuilla niin Suomessa kuin  Saksassa, Ruotsissa ja Britanniassa, koruja vietiin myös Ranskaan. Korut valmistettiin tuolloin Hämeenlinnan Kultakeskuksessa.

Kansainvälisissä huutokaupoissa nämä Vitalin alkuperäiset korut ovat haluttuja ja niiden huudot nousevat korkealle, etenkin kultakoruissa, mutta myös alkuperäisissä hopeakoruissa. Ja edelleen Liisa Vitalilla on vahvat fanijoukot mm. Saksassa.

Tässä Liisa Vitalin Pallo-riipus kultaisena, koru on valmistettu vuonna -67 Hämeenlinnassa. Palloriipusta kutsutaan myös Leppäkerttu-riipukseksi, korun innotus tulee maatilan pihapiirin leppäkertuista. Pallosarjaan kuuluvat erikokoiset palloriipukset, sormukset ja korvakorut.

Alkuperäistä Liisa Vitalia 60-luvulta: kultaiset Pitsi-korvakorut, joiden innoitus tulee maatilan pihapiirissä käyskennelleistä lampaista. Nämä ovat kertakaikkiaan ihastuttavat!

Liisa Vitalin koruista löytyy myös kiiltomatoa, kukkia, kehrää ja lumimarjaa – eniten suosiota ovat saaneet ihastuttavat Leppäkerttu-korut, joita Liisa itse sanoi humoristisesti iloisiksi pompuloiksi. Tässä Leppis-sormus 70-luvulta.

Itselleni Liisa Vitali tuli tutuksi vasta 2010-luvun uustuotannon myötä, kun Kultakeskus otti uudelleen nämä ihastuttavat korut tuotantoonsa. Samoihin aikoihin Somerolla järjestettiin Liisa Vitalin korujen muistonäyttely ja silloin korujen myynti röyhähti uudelleen.

Uustuotanto eli retromallisto on uudelleen vanhan mallin mukaan valmistettua, valmistajakin sama Kultakeskus kuin tuolloin 60- ja 70-luvuilla. Vintagen ystävät toki arvostavat vain originaalia tuotantoa, mutta nuoremman korupolven tietoisuuteen Liisa tuli uudestaan tämän retromalliston myötä ja monet jo entuudestaan Liisan Vitalin korujen ystävät ovat päässeet täydentämään vanhaa valikoimaansa puuttuvilla korvakoruilla ja malleilla, joita ei aikaisemmin tullut hankittua.

Pitkä kaulakoru, jossa leppäkertut ja lampaat leikittelevät keskenään, koru on 2010-luvun uustuotantoa.

Ametistin voimaa koruista

Korukiviin liittyy valtavasti uskomuksia ja ametistiin niitä liittyy varmasti kaikkein eniten. Uskokoon ken haluaa, mutta kaikki koruihin liittyvät tarinat ja uskomukset ovat kuitenkin ihan mielenkiintoisia.

Yksi uskomuksista tulee vanhasta Kreikasta, jossa uskottiin, että ametisti auttaa pääsemään irti kaikenmoisista riippuvuuksista ja suojelevan päihtymykseltä, muinaiset kreikkailaiset pitivät ametistia yllään ja tekivät siitä juoma-astioita. Juoma-astioita siitä ei tietääkseni enää tehdä, mutta kotimaisissa koruissa ametistia on käytetty näyttävästi. Tässä Pentti Sarpanevan muhkea miesten pronssisormus 70-luvulta raaka-ametistikivellä.

Ametisti on rauhoittava ja se puhdistaa mieltä, poistaa negatiivisia ajatuksia ja auttaa stressiin. Nämä Aukusti Paatolan kalvosinnapit raaka-ametistilla on varmasti annettu rakkaudella, ehkä vaimo ihmetellyt kuinka tyyni mies oli kaikissa juhlissa, joissa kalvosinnapit olivat mukana. Miesten rohkeaa korumuotia, tosi muhkeat ja näyttävät napit yli 50 vuoden takaa.

Ametistin uskotaan auttavan päänsärkyyn, migreeniin, unettomuuteen ja suojelevan painajaisilta, taikuudelta ja noituudelta. Mahtoiko Elis Kauppi miettiä sitä, kun hän suunnitteli tämän riipuskorun, koru on valmistettu Kupittaan Kullassa Turussa vuonna 1961.

Ametisti on kvartsiryhmän mineraali jonka väri vaihtelee vaalean sinipunervasta tummaan violettiin. Parhaimmat laadut ovat läpinäkyviä ja syvän violetteja. Tässä ametistien sävyeroja sormuksissa.

Ihana, violettina kimmeltävä ametisti on kaunis. Monesti se mielletään mummokiveksi, mutta sopii ihan yhtä hyvin modernille naiselle ja miehellekin.  Itse pidän ametistista kovasti, vaikka harvemmin tulee pidettyä muuta kun ametistisormusta. Tämä sormus tulee Kuopion Saurumilta, jossa se on tehty vuonna 2003.

Ametistia pidetään myös rakastuneiden symbolina. Tästä sainkin sitten ajatuksen jutella kiviterapiaa tarjoavan Soile Heinikosken kanssa, Soile on kiviterapian ja seksuaaliterapian ammattilainen, koulutettu kristalli chackrateraputti ja aloitti juuri Hecuma-nimisen yrityksen, joka tarjoaa näitä molempia ja muutakin mistä sielu iloitsee. Soile kertoi, että ametisti on rauhoittava kivi, ei niinkään seksuaalisesti virittävä kivi, vaikka kaikki liittyy tietysti aina kaikkeen. Terapiassa ametisti asetetaan päälaelle, se on korkein kruununchackra, ja yhteys henkisyyteen on vahva. Ametistihoidolla on rauhoittava vaikutus, se vähentää vihaisuutta ja on puhdistava apu meditoidessa.

Itse Soile käyttää ametistia ns. lepolomana itselleen. Ja kiva vinkkaus, että muut kuin ametistikorut voi laittaa ametistiklusterin päälle latautumaan vuorokaudeksi ja se tekee hyvää korujen energialle.

Itsekin voin juuri sen rauhoittamisen allekirjoittaa, se nimittäin tuntuu merkillisen hypnoottiselta seistä Tampereen Vapriikissa keskellä ametistimerta. Kävin siellä ystävieni kanssa loppuvuodesta ja ametistiosasto tuntui lämpimän maagiselta henkäyksestä, olisin voinut juuttua sinne ametistien joukkoon. Kuva Vapriikin ametistiklusterista.

Koruilla on valtavasti eri merkityksiä ja paljon, paljon tarinoita kerrottavana, kuten huomaatte. Kivien tarinat ovat ihan omiaan ja antavat siten vielä lisää syvyyttä näille ihanille löydöille menneiltä vuosikymmeniltä.

Lähteet: Kultasepänalan Wiki ja haastattelu Soile Heinikoski, koulutettu kristalli chackrateraputti

Miten löydän sopivan kokoisen rannekorun

Miten ostaa sopivan kokoinen rannekoru verkosta tai lahjaksi? Voit mitata ranteesi työntömitalla tai mittanauhalla, mittaa ranteesi paksuin kohta ja vertaa sitä rannekorun sisämittaan. Jäykkien rannekorujen sisämitta annetaan milleinä tai sentteinä ja se ilmoitetaan aina leveimmältä kohdaltaan, rannekorut ovat yleisemmin hieman soikeita, jotta ne istuvat käteen kauniimmin.

Naisten keskimittainen rannekoru on halkaisijaltaan 59-61mm ja sitä pienemmät on tarkoitettu siroon ranteeseen ja isommat vähän tukevampaan ranteeseen. Se on suhteellisen hyvä ohjenuora – ja huomiothan,että pitää sen rannekorun päästä hieman liikkumaan.

60- ja 70-luvulla tehtiin näyttäviä rannekoruja, oli leveyttä ja modernia muotoilua sekä näyttäviä kiviä. Näihin kauneuksiin koukuttuu tosi vahvasti.

Erik Granitin rannekoru vuodelta 1961, halkaisija tässä on korussa on sirolle ranteelle sopiva 5,5cm.

Pronssin hehkua Pentti Sarpanevalta, korun halkaisija reilumpaa mallia 6,3cm. Koru on puhdistettu ja kiillotettu sekä lakattu uudestaan, siksi se loistaa kullan hehkuisena.

Hieman hennompaa välillä, mutta huomio kiinnittyy taidokkaaseen muotoiluun. Kyseessä Erik Granitin rannekoru siroon käteen suunniteltuna halkaisijaltaan 5,4cm, koru on valmistettu Helsingissä vuonna 1959.

Turkulaista taituruutta Turun Hopeasta vuodelta 1963, koru on naisten keskikokoa eli halkaisijaltaan 5,9cm.

Entäs sitten ketjumaiset rannekorut? Ketjumaisen rannekorun ja ranneketjun pituuden sen sijaan voit selvittää mittaamalla ranteesi ympärysmitan mittanauhalla ja lisäämällä siihen pari senttiä, jolloin koru istuu kauniisti. Keskikokoinen naisten ranneketjun mitta on 18,5 – 19cm.

Rannekoru tummaa hopeaa, pituus 19cm ja leveys 2cm, valmistettu 60-70 -luvulla Turun Kultasepät Salovaaralla

Rannekoru vuodelta -74, valmistettu Kultakeskuksessa, pituus 19cm.

Mitään avaruustiedettä tai jatkuvaa mittailua rannekorun hankinnan ei tarvitse olla. Itselläni ranteen ympärys on 17cm ja sopiva ranneketjun mitta on 19cm ja jäykän rannekorun halkaisija koruissani on 6,1cm. Sopivan tuntuman löytää parhaiten toki kokeilemalla ja kokemus tekee mestarin.

Korutaidetta kellossa

Mistä lie korutaiteilija Matti Hyvärinen löytänyt Yhdysvalloissa toimineen Cruen Watches -kellomerkin, se jäänee arvailujen varaan, jokatapauksessa hyvin kaunista siitä syntyi tämän kellon kohdalla.

Kello on kuin koru, samaa sarjaa löytyy rannekorukin – kertoi tämän kellon alkuperäinen omistaja, joka oli saanut kellon lahjaksi isältään 70-luvulla. Isä lahjoi kuitenkin niin paljon kauniilla koruilla ja kelloilla, että tälle ei enää käyttökiinnostusta löytynyt ja hän päätyi siksi sen myymään tietäen, että se pääsee varmasti kunnostuksen jälkeen uudelleen käytettäväksi. Sitä on kiertotalous parhaimmillaan!

Kellon ranneke ja kuori on 925-hopeaa ja se on valmistettu Kaarinan Sirokorussa vuonna 1975. Matti Hyvärinen suunnitteli ja valmisti korut, alansa palkituimpia kultaseppiä kotimaisen korun huippuvuosina ja myös kansainvälisesti tunnustettu – ja on edelleenkin kansainvälisten huutokauppojen sivustoilla korkeassa kurssissa.

Nyt on kyseessä kuitenkin kauniin muotoilun ja korutaiteen lisäksi myös arvostettu kellomerkki, amerikkalainen Cruen Watch, jolla on ihan oma uniikki tarinansa rannekellojen valmistuksesta ja kehittämisestä jo 1800-luvun lopulta asti. Cruen Watch teki omiakin koneistoja alkuvuosinaan, mutta sveitsiläisenä kellona sitä yleisesti pidetään ja kuten kuvasta näemme, niin tämäkin koneisto on swiss made ja tehty Cruen Watch:lle.

Kello huollettiin alkuperäisyyttä kunnioittaen ja samoin kellon kuoret ja koruranneke hiottiin ja kiillotettiin. Kello on manuaalivetoinen ja korukellon tapaan pölytiivis eli tarkoitettu juhlakäyttöön, olisipa nyt vain sopivia juhlia!

Tutkimusmatka alkaa korusta

Sain kiehtovan korun käsiini, korusta en saadessani tiennyt muuta kuin, että se on ”jotain Lapin koruja”. Mutta aina kun minä saan korun käsiini, niin tutkimusmatka alkaa heti. Leimat kertovat jo osviittaa mistä ja mitä lähdetään etsimään. Tässä leimat kertovat lyhyesti näin: Kautokeino, F. Juhls, käsityö ja 8309.

Onneksi on google ja kerättyä tietoa arvokoruista on aina löydettävissä. Tässä tapauksessa löysin heti valmistajan, norjalaisen Juhls Silver Galleryn, joka toimii ja on toiminut yli 60 vuotta Kautokeinossa. Yrityksen tarinakin on kiehtova, Kello ja Kulta -lehti kirjoitti yrityksen historiasta viime vuoden elokuussa artikkelin kuinka nuoret luontoa rakastavat taiteiljat tanskalainen Frank ja saksalainen Regine asettuivat Kautokeinoon asumaan luonnon keskelle ja kun saamelaiset pyysivät heitä korjaamaan korujaan, niin he tarttuivat haasteeseen ja rupesivat tekemään kultasepäntöitä. Pariskunta aloitti vaatimattomasti, mutta tänä päivänä Kautokeinossa on heidän luomansa yritys ja näyttävä hopeagalleria, jossa käy 60.000 turistia vuodessa.

Kotimaisen korun ystävänä halusin selvittää yhteyttä meidän Lappiin ja Suomen saamelaisiin. Ja avautuikin itselleni aivan uusi maailma. Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa, joka asuu perinteisillä asuma-alueillaan Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Alkuperäiskansa, eniten saamelaisia on juuri Norjassa, josta tutkimusmatka alkoikin.

Keskityn kuitenkin korun tarinaan, vaikka saamelaisissa ja saamen kulttuurissa on valtavasti tutkimista ja mielenkiintoista sellaista. Koru liittyy pukeutumiseen ja koristautumiskulttuurin, joista sitten hopeakorut, kuten sormukset ja riskut eli rintakorut kuuluvat saamelaiseen pukeutumiskulttuuriin. Hopeakorujen runsasta käyttöä perustellaan perinteellä, jonka mukaan saamenpukua ja hopeakoruja vaihdettiin joka juhlaan. Aikoinaan saamelaiset vaihtelivat keskenään poronlihaa, kenkiä ja muita materiaaleja hopeisiin ja sitä kautta hopeasta on tullut tärkeä osa saamelaisten pukeutumista.

Saamenpukuloisto on upeaa, kyse ei kuitenkaan ole kansallispuvusta vaan kansanpuvusta, jota ei saa käyttää kuka hyvänsä, vaan käyttäjän tulee olla saamelainen tai saamelaisen kanssa naimisiin mennyt henkilö. Hopeakoruja on käytössä perinteisen pukujen kanssa niin miehillä kuin naisillakin, etupäässä riskuja ja hopeanappeja.

Ajattelin ensin varovasti, että sopiiko sitten saamekorujakaan muiden käyttää, mutta kyllä Saamekulttuurin korut kiehtovat muitakin, mm. Juhlsien perustamassa Silver Galleryssä on 10 kultaseppää tekemässä saamekulttuurin koruja ja myös omaa taiteellista tuotantoa. Kun etsitään hinnallista arvoa, niin sitäkin löytyy merkittävästi, mm. Bukowskin huutokaupassa tämän minun riskuni edeltäjä nro 8305 oli kesällä huutokaupassa 250€ pohjahinnalla.

Eikö ole merkillistä kuinka paljon koru kertoo tarinaa? Ja miten mielenkiintoisiin sfääreihin sitä pääseekään.

Tämä koru sai minut etsimään tietoa monesta kanavasta ja mm. näihin lähteisiini kannattaa teidänkin tutustua mikäli aihe kiinnostaa laajemmaltikin: Kello ja Kulta -lehti elokuu 2019, samediggi.fi, rohkeastikansallispuvussa.fi, ja Ylen uutisarkistot.

Oman syntymävuoden kello tai koru

Mikä ihana lahjaidea, kun näkee vaivaa ja etsii itselleen tai läheisimmilleen syntymävuoden kelloa tai korua. Joskus se on pitkäkin prosessi, etenkin etsiessä mieleistä kellomerkkiä sopivalta valmistusvuodelta, mutta sitähän ihastuttavampaa, kun se sitten nappaa oikein kunnolla.

Tätä Omega Speedmasteria vuodelta 1963 joutui odottelemaan muutaman vuoden, muut mallit eivät tulleet kyseeseen, joten siksi löytyminen venyi, mutta oli vaivan arvoista kuulemma, kertoi kellon uusi onnellinen omistaja.

Entäs tämä, hakukriteereinä oli vuosi 1958 ja nimenomaan manuaalivetoinen, jossa olisi myös hyvin säilynyt kellotaulu. Kaunis muotoilu aikalaisensa mukaisesti, pukukelloksi täydellinen.

Kotimaisista arvokoruista löytyy tekijä- ja paikkakuntaleimojen lisäksi usein myös vuosileima, ihanteellista on löytää sen ihan oikean vuoden koru; mm. ensi vuonna 60-vuotisiaan viettävälle lahjaksi koru, joka täyttää saman verran. Valinta voisi olla vaikkapa tämä Holger Lindströmin suunnittelma hopeinen riipuskoru sammalakaatilla, koru on valmistettu Helsingissä vuonna 1961.

Entä käykö joku muukin merkittävä vuosiluku etsintöjen joukkoon? Toimii kyllä, ajattelehan miten ihanaa saada hääpäivänä koru, joka on valmistettu juuri vihkivuotenanne! Se oli vuonna 1970, kun näitä häitä tanssittiin, siltä vuodelta on tämä turkulaisen Edvard Kinnin suunnittelema kaunis riipuskoru.

Kelloja ja koruja voi keräillä monin eri tavoin ja kriteerein, mutta tämä on yksi tapa, joka ilahduttaa moninkertaisesti saajaansa.

Jotain muuta kuin aina niitä sydämiä

Käytettynä ostetusta korusta tulee uudelle omistajalleen vähintään yhtä merkityksellinen kuin uutena hankitusta, joskus merkityksellisempikin, vaikkapa silloin, kun löytää oman syntymävuotensa korun.

Aijemmin hylättynä lojumaan jätetty koru on uudelle käyttäjälleen monesti löytö, juuri sellainen, jota hän on etsinyt pidempään. Vaikka käytetty koru ostetaan ensisijaisesti itselle, niin tiedän useampia, jotka etsivät ja ostavat puolisolleen näyttäviä koruja vaikkapa syntymävuoden mukaan tai sitten esim. vihkivuoden mukaan hääpäivää muistaessaan.

Jotain muuta kuin aina niitä sydämiä, sanovat. Kyllä vaan, vaihtoehtoja on runsaasti, otetaan muutama esimerkki omintakeisesta muotoilusta menneiltä vuosikymmeniltä.

Modernisti Jorma Laineen tyyli oli omintakeinen ja tunnistettava, Jorma Laine suunnitteli koruja pääasiassa Turun Hopealle, mutta myös Kultateollisuudelle. Tämä riipuskoru on valmistettu Turussa vuonna 1971.

Martti Viikinniemi, kuuluisa suomalainen suunnittelija Heinolasta. Tuotteliaalla Viikinniemellä on hyvin monipuolinen valikoima koruja, tässä upea riipuskoru 60-luvulta.

Herkkää ja hempeää turkulaiselta Edvard Kinniltä, aikansa modernisti hänkin. Kuvan työ on vuodelta 1970.

Kultasepät Salovaara, taidonnäyte Turusta 70-luvulta.

Käytetty koru on hyvä idea niin itselle kuin lahjaksin. Kiertotalouden helmiä suorastaan, kun vanhan voi kunnostaa ja puhdistaa uudelle onnelliselle käyttäjälleen. Marketit on täynnä sydänkoruja, mutta nämä muotoilun helmet ovat ihan jotain muuta!