Kellot ja korut ovat sellaisia, joita kukaan ei heitä pois – ja siksi niitä aarteita löytyy kuolinpesien jäljiltä ostettavaksi ja kunnostettavaksi. Vanhat hopeakorut eivät herätä aina perillisten mielenkiintoa, koska ne näyttävät tummaksi syöpyneeltä kasalta ja ne joka tapauksessa pitäisi kunnostaa käyttöönottoa varten. Oikein pinttyneissä ja mustuneissa koruissa kotikonstit eivät autakaan, vaan ne vaativat huolellisen puhdistuksen ja kiillotuksen.
Ensimmäiseksi korut pestään huolellisesti, sitten käytetään koruille tarkoitettua hopeankirkastusainetta , pahimmat pinttymät kiillotetaan vielä kiillotuskoneella ja sen jälkeen korut pestään vielä ultrapesussa.
Korut kuivataan huolella ja ihan viimeiseksi korut käydään vielä hopeankirkastusliinalla läpi.
Rupeaa näyttämään jo paremmalta! Tästä alkaa matka tutkimaan mitä aarteita onkaan saanut. Kalevala Korut tunnistan oikoseltaan, olen niiden kanssa saanut tehdä jälleenmyyjänä aijemmin töitä kymmenisen vuotta ja olen jopa käynyt Kalevala Korun Koruakatemian, jolla kurssitettiin innokkaita kauppiaita. Toki silti tarkistan leimat niistäkin.
Luuppi silmään ja matka jatkuu. Leimat piste fi -sivusto on oivallinen apuväline, kun leimoja tutkitaan. Pitoisuusleiman lisäksi koruista löytyy paljon tietoja; kuka on valmistanut, missä valmistettu ja milloin valmistettu.
Kotimaiset vanhat korut ovat arvostettuja, 60- ja 70-luvut olivat kotimaisen korun juhla-aikaa ja onhan näissä kaikissa jotain sellaista, joka kiehtoo ja yksi merkittävin on sen ajan rohkea muotoilu. Tässä muutama rannekoru malliksi, kolmelta eri suunnittelijalta omanlaisensa ja jokaisessa on käytetty tiikerinsilmä-kiveä.
Miltä tuntuisi pujottaa käteen Harry Bergmanin rannekoru tiikerinsilmällä, joka on valmistettu Helsingissä vuonna 1974? Upealta se tuntuu, voin kertoa!
Kaikki vanha on ihanaa! 