Salovaaran koruista sananen lisää

Tänään tapahtui jotain sellaista, jonka talletan sydämeeni mielenkiintoisena kohtaamisena – ja yllättävänäkin sellaisena, nimittäin Kultasepät Salovaaran perustajan Veikko Salovaaran poika, joka itsekin oli aikanaan Salovaaran tehtaalla töissä, kävi ostamassa minulta papan valmistaman korun tyttärelleen. Sain lähettää hänen matkassaan lämpimät terveiset Veikolle, että täällä me niitä hänen aikansa koruja vaalitaan ja arvostetaan ja jaetaan sitä ilosanomaa edelleen.

Kultasepät Salovaaran korusisarukset, hopeariipukset savukvartsilla, toinen vuodelta -66 ja toinen vuodelta -76

Salovaaran korutehtaalla oli aikanaan parhaimpina vuosinaan lähes 100 työntekijää, olen Salovaaran koruista puhua pulpunnut vaikka kuinka, kun sitä tuotantoa on etenkin täällä meillä Turun seudulla paljon ammenettavissa perikuntien kätköistä. Mutta nyt sain ihan sisäpiiritietoa tarkemmin, että koruista 70% lähti ulkomaan markkinoille ja vain se 30% valmistuksesta pysyi täällä kotimaassa. Sen tiesinkin, että suomalaiset muotoilijat niittivät maailmalla arvostusta, mutta en sitä, että ne menestyivät tuossa määrin. Aivan huippua!

Kultasepät Salovaaran riipuskoru ametistilla, valmistusvuosi -62

80-luvulla alkoi olla jo vaikeampaa korualalla ja 90-luku miinusvoittoista, joten siinä yhteydessä Salovaaran tehdas myytiin ensin rahoitusyhtiölle – joka meni konkurssiin, tehdas saatiin vielä takaisin itselle ja sitten se myytiin Perkolle tytäryhtiöksi – ja sekään ei onnistunut, joten nyttemmin pidämme sitten kiinni näistä vanhojen menestysvuosien helmistä mitä on jäljellä kunnostettaviksi ja uudelleen käytettäviksi.

60/70-luvun tuotantoa Salovaaralta

Salovaaran koruissa ei kaikissa ole vuosileimaa, mutta Salovaaran tyyli on selkeästi tunnistettavissa ja korut muistuttavat tekijäänsä heti ensi kohtaamiselta.

Salovaaran hopeinen rannekoru vuodelta -62

Veikko Salovaara on tällä hetkellä jo 90-vuotias vanha herra, mutta toivottavasti lämpimät terveiset pääsevät perille asti ja myös tieto siitä, että hänen korujaan arvostetaan edelleen valtaisasti. Ja miksipä ei, nämä ovat kertakaikkiaan niin kauniita muotoilultaan ja näyttäviä isoine kivineen. Valikoimaa on runsaasti moneen makuun – eivätkä nämä mihinkään katoa, jalometallialan koru kestää aikaa, sen voi aina kunnostaa ja se ei ole mitään kertakäyttömuotia.

Julkaissut tarjuska

Koruharakka, kello- ja korukauppias, hurahtanut vintageen ja tarinoihin aarteiden takaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: