Suomalaisia rannekellomerkkejä oli kymmenittäin

Ehkäpä Suomi on eräänlainen Kellomaa, sillä vaikka meillä ei varsinaista teollista kelloteollisuutta ole ollutkaan niin suomalaisia kellomerkkejä oli kymmenittäin, jotka nyt pulpahtavat uudestaan esiin perikuntien kätköistä.

Ihan jokainen suomalainen taitaa tuntea tukkuliike Perkon Leijona-kellon, jota on suomalaisille tehty yhtä kauan kuin Suomi on ollut olemassakin. Aina sinne 70-luvun quartsivallankumoukseen asti Leijonat tulivat Sveitsistä, niin manuaalivetoiset kuin automaattikellotkin. 60-luku oli Leijonan valta-aikaa, sillä se piti hallussaan 30-40% koko Suomen kellomarkkinoista, todellakin siis melkein jokaisen vanhemmat tai isovanhemmat ovat Leijonaa kantaneet.

Sveitsissä toimi aikanaan useita kellotehtaita, jotka tekivät asiakkaille juuri sen merkkisiä kelloja kuin he halusivat. Suomalainen Leopard on yksi sellainen kello, joka oli helsinkiläisen Sylvester Korhosen tukkuliikkeen oma merkki, jota se tuotti Sveitsistä. Hieman kalliimpi kuin Leijona, pykälää viimeistellympi.

Laverna oli kellomerkki, jota tukkuliike Aikala & Co toi maahan 60-luvulta aina 80-luvulle asti. Lavernan kellomallistoon kuului niin naisten kuin miestenkin rannekellot ja myös kaulakellot erityisiä muistamisia ajatellen.

Cardinal oli suomalaisen tukkuliikkeen KelloTuomi Oy:n merkki, jota he toivat maahan 60-luvun lopussa ja sen elinkaari oli suhteellisen lyhyt, koska quartsit rynnivät jo markkinoille. Edullinen kellomerkki, joka peräsi Leijonan markkinoita, Cardinalista löytyy niin taskukelloja kuin rannekellojakin.

Edullinen kertoo itsessään jo jotain: osa kelloista niin Leijonassa kuin Cardinalissakin oli kromikuorisia ja näiden osalta kannattaa todeta, etteivät ole kunnostamisen arvoisia ellei kromipinta ole täysin ehjä. Kromille ei voi tehdä kuorityötä ja allergisten ihmisten tulisi kromia nikkelin vuoksi muutenkin kaikin tavoin välttää.

Vähän pienempiä suomalaisia merkkejä on todellakin kymmenittäin ja jonkin verran niitä aina tulee eteen ihmeteltäväksi, tälläisiä supisuomalaisia nimiä on aikanaan kelloille annettu: Ahma, Ankkuri, Haka, Ilves, Jenny, Karhu, Kippari, Kotka, Lepakko, Tiikeri ja sitten ns. paperinkeräyskello Stima. Ja on paljon muitakin. Kellomuseolle näitä vanhoja kelloja on taltioinut vanhojen kellojen asiantuntija Veikko Ahoniemi.

Näissä kuvissa kellot on huollettu ja kunnostettu, joten kelpaavat taas uudelleen käytettäväksi – kuten mekaanisten kellojen on tarkoituskin, ne palvelevat huollettuina sukupolvelta toiselle. Ei mitään kertakäyttökulttuuria siis!