Aboa – kello Turusta by KultaViljaset, tarina jatkuu

Te muistatte varmaan meidän loistokkaan innovaation tehdä Turulle oma kello ja vieläpä niin, että se totetutetaan täysin kiertotalouden ehdoin. Ensimmäiset 11 kelloa on tehty 2021 syksyn – 2022 kevään aikana, tämän vuoden loppuun mennessä on viimeisten kellojen vuoro, kaikkiaan kelloja tullaan tekemään 20 numeroitua uniikkia mallia. Jokainen Aboa on täysin oma yksilönsä, toista samanlaista ei tule vastaan eikä niitä voi verrata toisiinsa.

Kellojen materiaalina on hyödynnetty vanhoja teräskuoria, vanhoja kuivuneita koneistoja, taulumateriaaleina on käytetty vanhoja kaiverruslaattoja, vanhoja osoittimia on muokattu ja maalattu, takapohjat on tehty varastossamme olevista kellon mineraalilaseista – kaikenkaikkiaan materiaaliaines pohjautuu muutoin metallijätteeseen menevästä tavarasta. Paljon, paljon käsityötä ja sovittamista ja sorvaamista koneiston kiinnitysrenkaista alkaen.

Ensimmäiset viisi kelloa olivat valkotauluisia erivärisin indeksein ja osoittimin, seuraavat kuusi räväkän värikkäitä ja kaikki esimmäiset 11 kelloa hyvin 60-luvun vintagehenkisiä malliltaan. Nyt nämä seuraavat neljä yllättävät taas erilaisuudellaan.

Neljä seuraavaa Aboa – Kello Turusta by KultaViljaset ovat vuorossa syyskuussa 2022.

Tähän syksyn ryhmään haluttiin tuoda vielä jotain extraa ja erilaista esille. Koneistot näihin ovat edelleen kaikki mekaanisia 60-luvun koneistoja, mutta tällä kertaa modattuna sinistämällä koneiston osia.

Tähän syksyn sarjaan haluttiin tuoda yksi lisäelementti kiertotalouden pidemmälle viemiseen ja ratkaistiin samalla vanhojen kromikuorten kunnostus ja edelleen hyödyntäminen. Kromikuoriset kellot ovat pääosin metalliromuun menevää, kun kuluneille kuorille ei voi tehdä kuorityötä ja rikkoutunut kromi päästää nikkeliä, joka tietenkin ärsyttää herkimpiä käyttäjiä. Testattiin ja todettiin hyväksi: kromikuoret hiottiin täysin puhtaaksi, kromikuoren alla on messinki ja messinkiä sitten pääsee jo käsittelemään joko hopeoimalla tai kultaamalla. Lopputulos on silmiä hivelevän kaunis!

Entinen kromikuori hiottuna ja hopeoituna uudelleen käytettäväksi.

Halusimme myös yllättää; monen omaa Aboaansa jonottavan toiveena tuntui olevan pykälää isompi kello ja yhdistimme tähän toiveeseen sen, että seuraavat neljä ovat sitä, mutta ovat myöskin skeleton-malleja, joissa koneisto näkyy läpi niin edestä kuin takaakin.

Vanhasta materiaalista voi kellosepän taituruudella todellakin tehdä jotain aivan uutta! Tässä he ovat, neljä seuraavaa Aboa-kelloa, kello Turusta by KultaViljaset, olkaa hyvät!

Aboa- kello Turusta by KultaViljaset nrot 12-15

Tyylillisesti olemme nyt enemmän siellä rohkeissa 70-luvun tunnelmissa, vaikka koneistot ovatkin edeltävän vuosikymmenen kaliiberia. Mihin sitten viimeisessä erässä mennään, jää vielä nähtäväksi.

Kellosepän taituruutta, Aboa-kellot edustavat niin kiertotalouden parhautta kuin turkulaista käsityötä.

Alkuperäisen Aboan syntytarinan löydät tästä linkistä: https://koreillen.com/2021/11/29/aboa-kello-turusta-by-kultaviljaset/

Julkaissut tarjuska

Koruharakka, kello- ja korukauppias, hurahtanut vintageen ja tarinoihin aarteiden takaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: