50-luvulla tehtiin miesten ja naisten kelloihin selkeä ero, miesten kellot 33-35mm halkaisijaltaan ja naisten kellot keskimäärin 20mm. Tänä päivänä samaiset miesten kellot toimivat sukupuoleen katsomatta kenelle vain, koot ovat sen verran maltillisia, että sopivat myös siroon ranteeseen.
50-luvulla alkuperäiset nahkarannekkeet olivat ruskeita tai mustia, ilman kuviota ja maksimissaan häivytetyin tikkauksin. Värit ja laajemmat valikoimat tulivat sitten 70-luvulta alkaen.
Haluan kuitenkin näyttää miltä 50-luvun kello voi näyttää 2020-luvun henkilön kädessä, ilmettä saa helposti vaihtamalla ranneketta omaan persoonaan sopivaksi – tai aina voi pidättäytyä juuri siinä 50-luvun tyylissä ruskean ja mustan kanssa. Esimerkkikellona on juuri käyttökuntoon huolettu Tissot Seastar vuodelta -56.
Yhtä kaikki, tässä voi todeta kuten Hirschin edustajilla on tapana sanoa, että ”vasta ranneke tekee rannekellon”, aina ei tarvitse ostaa lisää kelloja, ranneketta vaihtamalla saa helposti täysin uudenlaisen ilmeen kellolleen.
Tiedättekö minkä jätin tähän kelloon rannekkeeksi? Jotenkin miellytti tuo Duke, joka teki kellolle feminiinin ilmeen olematta silti mauton, vaan hillitysti tyylikäs.
Tälläinen rannekkeilla leikittely on ihan sallittua, kun ei mistään harvinaisten keräilykellojen tasosta puhuta, ne sitten mieluusti pidetäänkin juuri alkuperäisessä kuosissaan tai hyvin lähellä sitä. Tosin ihan jokaiseen joudutaan käyttöä varten vaihtamaan uusi ranneke, sillä rannekkeet ovat kuluvaa tavaraa kuten alusasut ja ne tulee vaihtaa säännöllisesti.
Tässä vielä Hirschin maajohtajan haastatteluni muutaman vuoden takaa kuinka rannekkeita tulisi huoltaa: https://kellokaupanaani.blogspot.com/2018/01/hoida-ranneketta-oikein-ja-vaihda.html
Kaikki vanha on ihanaa! 