Elis Kaupin korukauneutta

”Ensin työ suunnitellaan ilman kaupallisia kahleita”, kertoo Elis Kauppi 70-luvulla työtapaansa kuvatessaan, ”ja sen jälkeen se muokataan tuotantoon sopivaksi, jotta se on edullisempi ja jotta se toimii paremmin käyttäjällään”.

Elis Kaupin isä oli hyvin taiteellinen ja ammatiltaan kultaaja, siitä lähti Elis Kaupin innostus muotoiluun ja siihen kouluttautumiseen.  

Koti oli uskonnollinen ja siitä ei Eliksen mukaan ollut haittaa, vaan se toi luomiseen mukaan näkemyksiä. Suurimman osan vaikutteista korujen syntyyn hän sai kuitenkin innokkaana Lapin kävijänä  poron sarvista tehdyistä esineistä ja saamelaisten tekstiileistä. Moni arvuuttelee Lapin luonnon olleen innoittajana monenkin korun kohdalla, mutta enemmän Kauppi haki innoitusta juuri pohjoisen kulttuurista.

Korusarjoissa hän aloitti aina vaikeimmasta eli rannekorusta, sen jälkeen oli vuorossa riipus ja korvakorut. Yleistä oli, että korusarjoissa oli nuo kaikki mukana. Ja toki häneltä löytyy solkia, kalvosinnappeja, korusarjoja eri kokoisina ja eri kivillä, Elis Kauppi oli todella tuottelias.

Kupittaan Kullan omistajia oli kolme, mutta taiteellisen johtajan tehtävät tulivat Kaupille automaattisesti. Sitä tehtävää hän hoiti vuodesta -45 aina -88 asti. Kupittaan Kulta työllisti n 100 henkeä parhaimpina aikoinaan ja koruista 85% meni vientiin. 60-luvulla suomalaisista koruista kirjoitettiin kansainvälisessä lehdistössä paljon, 70-luvulla piti jo puskea itseään aktiivisesti markkinoille. Kaupin mielestä tämä johtui siitä, että suomalaista korumuotoilua ruvettiin kopioimaan maailmalla.

Kauppi oli edelläkävijä monessa! Pitkä koulutus ahkerine iltaopintoineen työn ohella, jatkuva innostus uuden luomiseen ja tien raivaaminen kansainvälisille markkinoille tuotti niin kansainvälisiä palkintoja kuin Suomen Kultaseppien liiton huomionosoituksia.

”Paikoilleen ei saa jäädä ja muilta ei saa ottaa mallia töihinsä, markkinointiin pitää panostaa jatkuvasti enemmän ja enemmän”, kertoo Kauppi, ”lisäksi tulee seurattua eurooppalaista naisten pukeutumista, nimittäin farkkujen kanssa ei käy samat korut kuin juhla-asun kanssa”.

Mitä tähän sanoisi muuta kuin, että nämä korut toimivat edelleen ajassa niin juhla-asujen kuin farkkujen kanssa! Olettaisin tämän viimeisen pikkurillisormus-kuvan kertovan ajan muuttumisesta ja pienempiin koruihin siirtymisestä siellä 70-luvun loppupuolella.

ps. Blogin lainaukset löytyvät Åbo Akademin kirjastosta ja Janne Kosken tekemästä tutkismustyöstä haastatteluineen vuodelta -77, joka minulla onnekkaalla on hallussani.

Julkaissut tarjuska

Koruharakka, kello- ja korukauppias, hurahtanut vintageen ja tarinoihin aarteiden takaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: