Kaikki vanha on ihanaa!

Salovaaran koruista sananen lisää

Tänään tapahtui jotain sellaista, jonka talletan sydämeeni mielenkiintoisena kohtaamisena – ja yllättävänäkin sellaisena, nimittäin Kultasepät Salovaaran perustajan Veikko Salovaaran poika, joka itsekin oli aikanaan Salovaaran tehtaalla töissä, kävi ostamassa minulta papan valmistaman korun tyttärelleen. Sain lähettää hänen matkassaan lämpimät terveiset Veikolle, että täällä me niitä hänen aikansa koruja vaalitaan ja arvostetaan ja jaetaan sitä ilosanomaa edelleen.

Kultasepät Salovaaran korusisarukset, hopeariipukset savukvartsilla, toinen vuodelta -66 ja toinen vuodelta -76

Salovaaran korutehtaalla oli aikanaan parhaimpina vuosinaan lähes 100 työntekijää, olen Salovaaran koruista puhua pulpunnut vaikka kuinka, kun sitä tuotantoa on etenkin täällä meillä Turun seudulla paljon ammenettavissa perikuntien kätköistä. Mutta nyt sain ihan sisäpiiritietoa tarkemmin, että koruista 70% lähti ulkomaan markkinoille ja vain se 30% valmistuksesta pysyi täällä kotimaassa. Sen tiesinkin, että suomalaiset muotoilijat niittivät maailmalla arvostusta, mutta en sitä, että ne menestyivät tuossa määrin. Aivan huippua!

Kultasepät Salovaaran riipuskoru ametistilla, valmistusvuosi -62

80-luvulla alkoi olla jo vaikeampaa korualalla ja 90-luku miinusvoittoista, joten siinä yhteydessä Salovaaran tehdas myytiin ensin rahoitusyhtiölle – joka meni konkurssiin, tehdas saatiin vielä takaisin itselle ja sitten se myytiin Perkolle tytäryhtiöksi – ja sekään ei onnistunut, joten nyttemmin pidämme sitten kiinni näistä vanhojen menestysvuosien helmistä mitä on jäljellä kunnostettaviksi ja uudelleen käytettäviksi.

Salovaaran koruissa ei kaikissa ole vuosileimaa, mutta Salovaaran tyyli on selkeästi tunnistettavissa ja korut muistuttavat tekijäänsä heti ensi kohtaamiselta.

Salovaaran hopeinen rannekoru vuodelta -62

Veikko Salovaara on tällä hetkellä jo 90-vuotias vanha herra, mutta toivottavasti lämpimät terveiset pääsevät perille asti ja myös tieto siitä, että hänen korujaan arvostetaan edelleen valtaisasti. Ja miksipä ei, nämä ovat kertakaikkiaan niin kauniita muotoilultaan ja näyttäviä isoine kivineen. Valikoimaa on runsaasti moneen makuun – eivätkä nämä mihinkään katoa, jalometallialan koru kestää aikaa, sen voi aina kunnostaa ja se ei ole mitään kertakäyttömuotia.

Nyt se löytyi – ihan oikea koronakello!

Olen aina pitänyt Zenithin Respirator-malleista, joissa on neliskanttinen ja tyylikäs muoto. Respirator-nimi tulee ranskankielestä alunperin ja terminä tarkoittaa, että ”hengittää veden alla”. Joutuessaan veden alle kuori päästää ilmaa sisältään ja synnyttää alipainetta, joka sitten taas kiinnittää lasin tiukemmin kuoreen. Luulisi tekniikaltaan sopivan vesileikkeihin, mutta kyllä Respirator hyvästä hengitystekniikastaan huolimatta on vain roisketiivis kello eikä sitä ole tarkoitettu uimiseen ja upottamiseen veden alle.

Mikä voisi olla ihanteellisempi tilanne kuin saada oma Respirator korona-aikana ja vielä omalta syntymävuodelta? Vielä alleviivaus: Respirator englannista suomeen käännettynä tarkoittaa hengityskonetta.

Tässä hän on siinä kunnossaan kuin olen sen alkuperäisen käyttäjän perikunnalta ostanut luottaen siihen, että se saadaan kuntoon. Vielä heikossa hapessa, kuten näkyy.

Zenithin varaosapankit näihin vanhoihin automaatteihin ovat aika lailla loppuun kulutettu, jännittävintä oli etsiä pitkin Eurooppaa sopivaa ja alkuperäistä lasia tähän. Mutta se löytyi kuin löytyikin ja tuli vitkaista tahtiaan saapasjalkamaasta lentopostina meille Suomen Turkuun.

Uusi lasike tuli Etelä-Euroopasta, juuri tämän yksilön alkuperäinen lasi.

Tämän jännitysnäytelmän jälkeen hän pääsi kellosepän pöydälle ja normaali huoltotyö pääsi alkamaan.

Sen lisäksi, että koneisto puhdistetaan ja huolletaan kokonaan sekä lasi uusitaan, niin tehdään myös kuorityö. Kuorityö tehdään aina täysin alkuperäistä vastaavaksi.

Tässä hän nyt sitten on, Hänelle, joka etsi oman syntymävuoden kelloaan arvomerkistä, mutta sai ihan ilman toivetta oman hengenpelastajansa samalla.

Melko täydellinen, etten sanoisi. Kellosepän työ on ollut tässä merkittävässä osassa, kuten huomaatte.

Vielä viimeistely nutulla ja sitten hän on valmis. Ranneke on Hirschin nupukkinahkaa ja sopii tähän täydellisesti

Zenith on aina arvostettu sveitsiläinen merkki, sotien jälkeen niitä on myyty paljon Suomessa ja melkein jokaisen papan laatikosta sellainen on löydettävissä. Mutta Respirator-mallia ei ole paljon tarjolla ja niiden hinnat nousevat hieman korkeammalle. Italialaiset ovat rohmunneet Zenithin parhaimmat vintagemallit Suomestakin, mutta tämä jää kotimaahan.

Koruiloa elämään – päivä korupiknillä!

Turkulainen päivä korupiknikillä voi olla vaikkapa tälläinen: ensin käydään kierros koruvalmistajien vanhoilla huudeilla ja sitten ilakoidaan näiden entisten mestareiden korujen kanssa Kupittaan puistossa – eikä miten vain, vaan loistokkaiden eväiden kanssa ja skumppaa skoolaten.

Korut tuovat iloa elämään, ne eivät vain kaunista ulkoisesti vaan tuovat sisäisen naurun ja ilon. Pukeudutaan nätisti, tehdään arjesta luksusta ja ilakoidaan korujen kanssa.

Koruretkelle lähdössä, patongit paistettu ja skumpat on kylmässä.

Mukaan tarvitaan reilusti vaihdettavia koruja ja hyvät ystävät, ja onneksi vintagekoruista kiinnostuneita ystäviä on lähipiirissäni ja tutuissani enenemässä määrin.

Kesälle, ystäväni kädessä Hannu Ikosen näyttävä pronssisormus ja itselläni Turun Hopean hopeinen ametistisormus.

Sitten voi vähän vaihdella sormuksia ja ilakoida kirsikkapuiden alla, niinhän entiseen aikaan puistoissa vietettiin päivää; laitettiin mekot ja hatut sekä korut ja nautittiin ystävien tai perheen kanssa päivästä. Kupittaan puisto valikoitui kohteeksi helposti, se on Suomen vanhin ja laajin kaupunkipuisto, jossa on mahtunut vuosisatojen ajan harrastamaan monenlaista aktiviteettia. 1100-luvulla piispa Henrik kastoi siellä ensimmäiset suomalaiset kristinuskoon, 1500-luvulla se oli markkinapaikka, siellä on vietetty turnajaisia ja keskikesän juhlia, sitten kylpylätoimintaa ja nykyisessä viihtymismuodossaan kaupunkilaisten käytössä se on ollut 1800-luvulta lähtien.

Nyt siellä vietettiin sormusöverit ja ihanan hulvattoman hauskaa olikin.

Hopeista kukkaisloistoa kirkkaalla ja sinisellä kivellä.

Oikeastaan parasta mitä tästä retkestä kuulin sanottavan meitä seuranneilta oli, että meidän koruilo oli niin tarttuvaa, että oli pakko hakea omista kätköistäänkin vanhoja koruaarteita esiin.

Onko miehille vintagekoruja?

Kello on aina ollut perinteisesti miesten koru ja yhtä perinteisesti kalvosinnapit ja solmioneulat, mutta yhtä kaikki myös näyttävät kantasormukset. Nyttemmin korutarjontaa on miehillekin mukavasti, mutta 60- ja 70-luku tarjoili jalometallialan taitureiden osalta koruja ennenkaikkea naisille.

Miehet pääsevät kuitenkin vintagekorujen osalta samalle korulaarille naisten kanssa, valittavana on paljonkin koruja, jotka toimivat unisex omien mieltymysten mukaisesti. Kun naiset 60-luvulla alkoivat käyttämään housuja ja hakemaan sitä kautta omaa identiteettiä ja tasa-arvoa, niin osa koruista korostaa sitä vapautumista tiukista muodollisuuksista ja asenteista – funkkiskorut ja näyttävät kivisormukset sopivat siis mainiosti sukupuolesta riippumatta kaikille, kaikille kenen mieltymyksiin näyttävät korut mahtuvat.

Erik Granitin rannekoru vuodelta -60 toimii mainiosti tyylikkään tatuoinnin kanssa.

Valitsin nyt muutamia korusovituksia nuoren miehen makuun, joissa korua haettiin tukemaan tatuoinnin tarinaa. Tatuointitaide hyvin tehtynä on kestävää taidetta, jolla on merkitystä kantajalleen – aivan samoin kuin korulla on merkitystä kantajalleen. Kotimainen koru ei ole vain koru, se on tarina.

Hopean ja spektroliitin liitto toimii, sen uskotaan olevan kunnianhimoisen ihmisen voimakivi, joka auttaa unelmien toteuttamisessa. Tämä sormus on kuin tehty tiikeritatuoinnin jatkoksi.

Eipä olisi Turun Hopeassa 60-luvulla osattu ajatella, että tämä hopeasormus liitetään osaksi Darkrealism-tatuointia ja vielä näin upeasti korostaen käden tarinaa.

Nämä eivät ole korvikset vaan miesten kalvosinnapit. Solmioneula on kärsinyt nykypäivänä jonkinmoisen inflaation miesten pukeutumisessa, mutta kalvosinnapeilla on kysyntää edelleen ja ne saavat näkyä!

Ja sitten ne kellot, niitä ei sovi unohtaa. Miesten vintagekellot ovat muotoilultaan kauniita kuin korut, 60-luvun kellot ovat kooltaan maltillisesti keskimäärin 33-34mm, ne toimivat sitten taas ihan yhtä hyvin niin tämän päivän naisille kuin miehellekin.

Kello on perinteisesti miesten koru, tämä Zenith Automatic on vuodelta -67

Vintagekiinnostus kuuluu kaikille, ja sopii erinomaisesti tyylikkääseen ja klassiseen pukeutumiseen yhtä hyvin kuin rennon retrohenkiseenkin. Kauniit aikalaiset tähän päivään nostettuna ja käyttökuntoon huollettuna sopivat ihan kaikille.

Brassaillaanko näyttävin kivisormuksin?

Martti Viikinniemi totisesti tiesi miten tyttöä hemmotellaan, ainakin mitä sormuksiin tulee, niin ne ovat kyllä näyttävämpiä mitä olen nähnyt. Viikinniemi sekä suunnitteli että valmisti korut omalla pajallaan Heinolassa, hän oli yksi 60- ja 70-lukujen nimekkäimpiä aikansa modernisteja.

Kevät on täällä! Martti Viikinniemen muhkea sormus on vuodelta 1967

Myös Helsingissä osattiin, arvoisa kultaseppä ja korumuotoilija Erik Granit omasi myös omintakeisen ja näyttävän tyylin isoine kivineen. Erik Granitin tuotanto on hyvin laaja, hän perusti liikkeen Helsinkiin jo vuonna 1954 ja jatkoi työtään aina 80-luvulle asti, tuotteliain kausi hänelläkin kuitenkin tuo 60- ja 70-luku.

Erik Granitin hopeasormus ametistilla vuodelta -71.

Vastaako Turku? Kyllä vastaa, otetaan esille pari viimeisintä löytöäni, toinen Turun Hopealta ja toinen Kultasepät Salovaaralta Kaarinan puolelta. Turun Hopean ykkösnimet olivat maineikkaat korusuunnittelijat Jorma Laine ja Pentti Sarpaneva, korut valmistettiin Turun Hopeassa, joka sijaitsi silloin Lietoon päin mennessä Nummenmäen alueella.

Turun Hopean näyttävä hopeasormus ametistilla on valmistettu vuonna -64

Kultasepät Salovaaralla tekijöitä oli runsaasti ja se työllisti parhaimpina vuosinaan noin 100 henkeä Kaarinassa sijaitsevalla korutehtaallaan, siksi heidän korujaan on mittavassa määrin liikkeellä perikuntien aarrearkuissa – runsauden sarvi ei niiden arvoa kuitenkaan vähennä, kaunista suomalaista korukulttuuria yhtä kaikki.

Hopeasormus pienellä turkoosi-kivellä, koru on valmistettu vuonna -67

Kevään tullen on hauska koristautua muhkein sormuksin ilman, että kiviä täytyy kääntää kämmenen puolelle kuten hanskakaudella. Väriskaalaa löytyy ja upeita korukiviä kunkin omien mieltymysten mukaan. Eihän tähän muuta jää kuin valinnan vaikeus?

Jorma Laineen aarteiden äärellä

Jorma Laine oli turkulainen suunnittelija ja muotoilija, jonka pronssi- ja hopeatyöt ovat helposti tunnistettavissa. Aikansa modernisti, joka suunnitteli koruja sekä Turun Hopealle että Kultateollisuudelle, hän kuuluu kiistatta 1960- ja 1970-lukujen merkittävimpiin ja menestyneimpiin kotimaisiin korumuotoilijoihin.

Hänen korunsa ovat näyttäviä ja aihepiiri on tunnistettavuudestaan huolimatta runsas, mallistoa löytyy kukka-aiheisista koruista abstrakteihin kuvioihin asti.

Jorma Laineen tyylikäs hopeariipus vuodelta -84, kukkaosa on kullattua hopeaa.

Viimeisimmät löytöni: nämä isoäidin korut eivät löytäneet perhepiiristä käyttäjää ja siksi ne haluttiin myydä. Minua onnellista! Mukana muutakin mielenkiintoista, mutta poimitaan nuo Jorma Laineet käsittelyyn ensin, korut edustavat hänen 70-luvun tuotantoaan.

Löytöjen kasa, tästä se putsaus työ alkoi.

Puhdistetaan, kiillotetaan, mutta ei hiota ja kuluteta korua, näissä koruissa oksidointi tehtiin uudestaan korujen alkuperää noudattaen.

Kun pitää näyttävistä koruista, niin silloin pitää Jorma Laineesta! Vintagekorut toimivat kunkin omaa pukeutumista tukevana asusteena, olipa se oma tyyli mikä vain. Näyttävä koru asustaa niin juhlapukeutumista, rennompaa pukeutumista kuin smart casualia. Yhdistelyn ilo on omassa silmässä!

Näyttävä riipus, jonka halkaisija 60mm, tyypillistä Jorma Laineen abstraktista muotoilua.

Rannekoru edelliseen, tämä on helppo ottaa käyttöön, sopii monenlaiseen pukeutumiseen.

Entä korvakorut? Kiinnitystapa on erikoinen ruuvattava malli, kuten tuohon aikaan oli monesti tapana, mutta toimiva ja pysyy tukevasti.

Näyttävät korut ja ilmeisen introvertti mies. Jorma Laineesta ei juuri tarinoita ole kuin korujen kautta. Turun Hopean sivuilla kerrotaan lyhyesti hänen uransa ja että työelämästä vetäydyttään hän vetäytyi metsämökkiinsä ja eli erakoituneensa kuolemaansa asti.

Tämä hänen persoonaansa liittyvä mysteeri tavallaan kiehtoo, kun lahjakas muotoilija ja piirtäjä ilmentää itseään juuri työn kautta, luovuus on herkkyyttä ja sisällä asuva tunne on pukeutunut voimakkaisiin vetoihin ja rohkeisiin muotoihin ja korut eivät todellakaan ole kooltaan mitään pientä piperrystä. Upeita ovat, kertakaikkiaan!

Tiikerinsilmä koruissa

Tiikerinsilmää on käytetty paljon 60- ja 70-luvun kotimaisissa koruissa, kyseessä on kvartsiryhmään kuuluva kiteinen kvartsimuunnos, jonka ruskea väri tulee rautaoksidista.

Runsaus tekee siitä arkisen, mutta kivi on täynnä pehmyttä ruskeaa lämpöä, joka huomataan. Ja kuten kiviin yleensä, tiikerinsilmäänkin liittyy paljon uskomuksia; mm hiotun tiikerinsilmän uskotaan olevan hypnoottinen kivi ja toistaalta kiven uskotaan antavan malttia ja viisautta päätöksenteossa.

Tämä Harry Bergmanin rannekoru näyttävällä tiikerinsilmä-kivellä on valmistettu Helsingissä vuonna 1974.

Hopean ja tiikerinsilmän yhdistelmä on todellakin hypnoottinen. Helsinkiläinen Erik Granit on käyttänyt kiveä taidokkaasti mm muhkeissa rannekoruissa, rintakoruissa ja riipuksissa.

Erik Granitin rannekoru tiikerinsilmä-kivellä, koru on valmistettu Helsingissä vuonna 1961.

Erik Granitin hopeinen riipus tiikerinsilmä-kivillä, valmistettu Helsingissä 1966

Taisipa lähes jokaisella 60- ja 70-lukujen korumuotoilijalla olla tiikerinkivellisiä koruja valikoimassaan sormuksista rannekoruihin ja riipuksiin. Tiikerinsilmää pidetään katseenvangitsijana, eikä suotta, kyllä siihen väistämättä katse hiipii.

Miten näin näyttäviä koruja voi pitää vetämättä överiksi? Ainakaan ei kannata laittaa liikaa koruja samaan aikaan. Isojen ja leveiden kivellisten rannekorujen kanssa kannataa kokoon myös kiinnittää huomiota, mitä isompi kivi, sitä napakammin rannekorun pitää istua. Sormusten kohdalla yksi näyttävä sormus hallitsee jo koko kättä, joten samaan riviin ei kannata muuta laittaakaan, vähemmän on enemmän.

Leveä hopeasormus tiikerinkivellä, koru on valmistettu Jalosepoilla Lahdessa vuonna -68

Martti Viikinniemen hopeasormus tiikerinsilmällä, koru on valmistettu Heinolassa vuonna -61

Hopeinen rannekoru tiikerinsilmällä, koru on valmistettu Turun Hopeassa vuonna -63

Kun puhutaan värien yhdistelystä ja kivikoruista osana pukeutumista, niin moni välttelee vahvoja toisistaan poikkeavia värejä. Välillä kuitenkin kannattaa tehdä poikkeus ja kokeilla rohkeasti vastavärejä, mm sinisen ja ruskean liitto toimii aina. Eikä aina tarvitse rajailla mitään, vaan voi kokeilla rohkeasti erilaisia väriyhdistelmiä, kovin värikkääseen asuun ei kuitenkaan kivikoruja enää tarvita, vähemmän on tässäkin enemmän.

Ystäväni ja serkkuni Marja sanoo, häntä ei pukeutuminen rajoita pätkääkään: ”Kun tekee mieli laittaa kauniit korut ylle, niin laitan, vaikka jumittaisin vain kotona. Töihin en voi isoja sormuksia laittaa, koska ne eivät mahdu hanskojen alle, mutta kun on PAKKO saada kaunis koru kaulaan, niin pidän niitä sitten labratakin kanssa.”

Liisa Vitalin ihmemaassa

Tiedätkö kuka oli Liisa Vitali? Hän oli somerolainen maanviljelijä ja korutaiteilija, jonka ihastuttavat pitsit ja lampaat ja leppäkertut leikittelevät yhä edelleen kauniissa koruissa. Aihepiirin hän valitsi omasta maailmastaan maatalon pihapiiristä ja hänen korunsa ihastuttivat 60-70 -luvuilla niin Suomessa kuin Saksassa, Ruotsissa ja Britanniassa, koruja vietiin myös Ranskaan. Korut valmistettiin tuolloin Hämeenlinnan Kultakeskuksessa.

Kansainvälisissä huutokaupoissa nämä Vitalin alkuperäiset korut ovat haluttuja ja niiden huudot nousevat korkealle, etenkin kultakoruissa, mutta myös alkuperäisissä hopeakoruissa. Ja edelleen Liisa Vitalilla on vahvat fanijoukot mm. Saksassa.

Tässä Liisa Vitalin Pallo-riipus kultaisena, koru on valmistettu vuonna -67 Hämeenlinnassa. Palloriipusta kutsutaan myös Leppäkerttu-riipukseksi, korun innotus tulee maatilan pihapiirin leppäkertuista. Pallosarjaan kuuluvat erikokoiset palloriipukset, sormukset ja korvakorut.

Alkuperäistä Liisa Vitalia 60-luvulta: kultaiset Pitsi-korvakorut, joiden innoitus tulee maatilan pihapiirissä käyskennelleistä lampaista. Nämä ovat kertakaikkiaan ihastuttavat!

Liisa Vitalin koruista löytyy myös kiiltomatoa, kukkia, kehrää ja lumimarjaa – eniten suosiota ovat saaneet ihastuttavat Leppäkerttu-korut, joita Liisa itse sanoi humoristisesti iloisiksi pompuloiksi. Tässä Leppis-sormus 70-luvulta.

Itselleni Liisa Vitali tuli tutuksi vasta 2010-luvun uustuotannon myötä, kun Kultakeskus otti uudelleen nämä ihastuttavat korut tuotantoonsa. Samoihin aikoihin Somerolla järjestettiin Liisa Vitalin korujen muistonäyttely ja silloin korujen myynti röyhähti uudelleen.

Uustuotanto eli retromallisto on uudelleen vanhan mallin mukaan valmistettua, valmistajakin sama Kultakeskus kuin tuolloin 60- ja 70-luvuilla. Vintagen ystävät toki arvostavat vain originaalia tuotantoa, mutta nuoremman korupolven tietoisuuteen Liisa tuli uudestaan tämän retromalliston myötä ja monet jo entuudestaan Liisan Vitalin korujen ystävät ovat päässeet täydentämään vanhaa valikoimaansa puuttuvilla korvakoruilla ja malleilla, joita ei aikaisemmin tullut hankittua.

Pitkä kaulakoru, jossa leppäkertut ja lampaat leikittelevät keskenään, koru on 2010-luvun uustuotantoa.

Ametistin voimaa koruista

Korukiviin liittyy valtavasti uskomuksia ja ametistiin niitä liittyy varmasti kaikkein eniten. Uskokoon ken haluaa, mutta kaikki koruihin liittyvät tarinat ja uskomukset ovat kuitenkin ihan mielenkiintoisia.

Yksi uskomuksista tulee vanhasta Kreikasta, jossa uskottiin, että ametisti auttaa pääsemään irti kaikenmoisista riippuvuuksista ja suojelevan päihtymykseltä, muinaiset kreikkailaiset pitivät ametistia yllään ja tekivät siitä juoma-astioita. Juoma-astioita siitä ei tietääkseni enää tehdä, mutta kotimaisissa koruissa ametistia on käytetty näyttävästi. Tässä Pentti Sarpanevan muhkea miesten pronssisormus 70-luvulta raaka-ametistikivellä.

Ametisti on rauhoittava ja se puhdistaa mieltä, poistaa negatiivisia ajatuksia ja auttaa stressiin. Nämä Aukusti Paatolan kalvosinnapit raaka-ametistilla on varmasti annettu rakkaudella, ehkä vaimo ihmetellyt kuinka tyyni mies oli kaikissa juhlissa, joissa kalvosinnapit olivat mukana. Miesten rohkeaa korumuotia, tosi muhkeat ja näyttävät napit yli 50 vuoden takaa.

Ametistin uskotaan auttavan päänsärkyyn, migreeniin, unettomuuteen ja suojelevan painajaisilta, taikuudelta ja noituudelta. Mahtoiko Elis Kauppi miettiä sitä, kun hän suunnitteli tämän riipuskorun, koru on valmistettu Kupittaan Kullassa Turussa vuonna 1961.

Ametisti on kvartsiryhmän mineraali jonka väri vaihtelee vaalean sinipunervasta tummaan violettiin. Parhaimmat laadut ovat läpinäkyviä ja syvän violetteja. Tässä ametistien sävyeroja sormuksissa.

Ihana, violettina kimmeltävä ametisti on kaunis. Monesti se mielletään mummokiveksi, mutta sopii ihan yhtä hyvin modernille naiselle ja miehellekin. Itse pidän ametistista kovasti, vaikka harvemmin tulee pidettyä muuta kun ametistisormusta. Tämä sormus tulee Kuopion Saurumilta, jossa se on tehty vuonna 2003.

Ametistia pidetään myös rakastuneiden symbolina. Tästä sainkin sitten ajatuksen jutella kiviterapiaa tarjoavan Soile Heinikosken kanssa, Soile on kiviterapian ja seksuaaliterapian ammattilainen, koulutettu kristalli chackrateraputti ja aloitti juuri Hecuma-nimisen yrityksen, joka tarjoaa näitä molempia ja muutakin mistä sielu iloitsee. Soile kertoi, että ametisti on rauhoittava kivi, ei niinkään seksuaalisesti virittävä kivi, vaikka kaikki liittyy tietysti aina kaikkeen. Terapiassa ametisti asetetaan päälaelle, se on korkein kruununchackra, ja yhteys henkisyyteen on vahva. Ametistihoidolla on rauhoittava vaikutus, se vähentää vihaisuutta ja on puhdistava apu meditoidessa.

Itse Soile käyttää ametistia ns. lepolomana itselleen. Ja kiva vinkkaus, että muut kuin ametistikorut voi laittaa ametistiklusterin päälle latautumaan vuorokaudeksi ja se tekee hyvää korujen energialle.

Itsekin voin juuri sen rauhoittamisen allekirjoittaa, se nimittäin tuntuu merkillisen hypnoottiselta seistä Tampereen Vapriikissa keskellä ametistimerta. Kävin siellä ystävieni kanssa loppuvuodesta ja ametistiosasto tuntui lämpimän maagiselta henkäyksestä, olisin voinut juuttua sinne ametistien joukkoon. Kuva Vapriikin ametistiklusterista.

Koruilla on valtavasti eri merkityksiä ja paljon, paljon tarinoita kerrottavana, kuten huomaatte. Kivien tarinat ovat ihan omiaan ja antavat siten vielä lisää syvyyttä näille ihanille löydöille menneiltä vuosikymmeniltä.

Lähteet: Kultasepänalan Wiki ja haastattelu Soile Heinikoski, koulutettu kristalli chackrateraputti

Miten löydän sopivan kokoisen rannekorun

Miten ostaa sopivan kokoinen rannekoru verkosta tai lahjaksi? Voit mitata ranteesi työntömitalla tai mittanauhalla, mittaa ranteesi paksuin kohta ja vertaa sitä rannekorun sisämittaan. Jäykkien rannekorujen sisämitta annetaan milleinä tai sentteinä ja se ilmoitetaan aina leveimmältä kohdaltaan, rannekorut ovat yleisemmin hieman soikeita, jotta ne istuvat käteen kauniimmin.

Naisten keskimittainen rannekoru on halkaisijaltaan 59-61mm ja sitä pienemmät on tarkoitettu siroon ranteeseen ja isommat vähän tukevampaan ranteeseen. Se on suhteellisen hyvä ohjenuora – ja huomiothan,että pitää sen rannekorun päästä hieman liikkumaan.

60- ja 70-luvulla tehtiin näyttäviä rannekoruja, oli leveyttä ja modernia muotoilua sekä näyttäviä kiviä. Näihin kauneuksiin koukuttuu tosi vahvasti.

Erik Granitin rannekoru vuodelta 1961, halkaisija tässä on korussa on sirolle ranteelle sopiva 5,5cm.

Pronssin hehkua Pentti Sarpanevalta, korun halkaisija reilumpaa mallia 6,3cm. Koru on puhdistettu ja kiillotettu sekä lakattu uudestaan, siksi se loistaa kullan hehkuisena.

Hieman hennompaa välillä, mutta huomio kiinnittyy taidokkaaseen muotoiluun. Kyseessä Erik Granitin rannekoru siroon käteen suunniteltuna halkaisijaltaan 5,4cm, koru on valmistettu Helsingissä vuonna 1959.

Turkulaista taituruutta Turun Hopeasta vuodelta 1963, koru on naisten keskikokoa eli halkaisijaltaan 5,9cm.

Entäs sitten ketjumaiset rannekorut? Ketjumaisen rannekorun ja ranneketjun pituuden sen sijaan voit selvittää mittaamalla ranteesi ympärysmitan mittanauhalla ja lisäämällä siihen pari senttiä, jolloin koru istuu kauniisti. Keskikokoinen naisten ranneketjun mitta on 18,5 – 19cm.

Rannekoru tummaa hopeaa, pituus 19cm ja leveys 2cm, valmistettu 60-70 -luvulla Turun Kultasepät Salovaaralla

Rannekoru vuodelta -74, valmistettu Kultakeskuksessa, pituus 19cm.

Mitään avaruustiedettä tai jatkuvaa mittailua rannekorun hankinnan ei tarvitse olla. Itselläni ranteen ympärys on 17cm ja sopiva ranneketjun mitta on 19cm ja jäykän rannekorun halkaisija koruissani on 6,1cm. Sopivan tuntuman löytää parhaiten toki kokeilemalla ja kokemus tekee mestarin.