Kaikki vanha on ihanaa!

Korutaidetta kellossa

Mistä lie korutaiteilija Matti Hyvärinen löytänyt Yhdysvalloissa toimineen Cruen Watches -kellomerkin, se jäänee arvailujen varaan, jokatapauksessa hyvin kaunista siitä syntyi tämän kellon kohdalla.

Kello on kuin koru, samaa sarjaa löytyy rannekorukin – kertoi tämän kellon alkuperäinen omistaja, joka oli saanut kellon lahjaksi isältään 70-luvulla. Isä lahjoi kuitenkin niin paljon kauniilla koruilla ja kelloilla, että tälle ei enää käyttökiinnostusta löytynyt ja hän päätyi siksi sen myymään tietäen, että se pääsee varmasti kunnostuksen jälkeen uudelleen käytettäväksi. Sitä on kiertotalous parhaimmillaan!

Kellon ranneke ja kuori on 925-hopeaa ja se on valmistettu Kaarinan Sirokorussa vuonna 1975. Matti Hyvärinen suunnitteli ja valmisti korut, alansa palkituimpia kultaseppiä kotimaisen korun huippuvuosina ja myös kansainvälisesti tunnustettu – ja on edelleenkin kansainvälisten huutokauppojen sivustoilla korkeassa kurssissa.

Nyt on kyseessä kuitenkin kauniin muotoilun ja korutaiteen lisäksi myös arvostettu kellomerkki, amerikkalainen Cruen Watch, jolla on ihan oma uniikki tarinansa rannekellojen valmistuksesta ja kehittämisestä jo 1800-luvun lopulta asti. Cruen Watch teki omiakin koneistoja alkuvuosinaan, mutta sveitsiläisenä kellona sitä yleisesti pidetään ja kuten kuvasta näemme, niin tämäkin koneisto on swiss made ja tehty Cruen Watch:lle.

Kello huollettiin alkuperäisyyttä kunnioittaen ja samoin kellon kuoret ja koruranneke hiottiin ja kiillotettiin. Kello on manuaalivetoinen ja korukellon tapaan pölytiivis eli tarkoitettu juhlakäyttöön, olisipa nyt vain sopivia juhlia!

Tutkimusmatka alkaa korusta

Sain kiehtovan korun käsiini, korusta en saadessani tiennyt muuta kuin, että se on ”jotain Lapin koruja”. Mutta aina kun minä saan korun käsiini, niin tutkimusmatka alkaa heti. Leimat kertovat jo osviittaa mistä ja mitä lähdetään etsimään. Tässä leimat kertovat lyhyesti näin: Kautokeino, F. Juhls, käsityö ja 8309.

Onneksi on google ja kerättyä tietoa arvokoruista on aina löydettävissä. Tässä tapauksessa löysin heti valmistajan, norjalaisen Juhls Silver Galleryn, joka toimii ja on toiminut yli 60 vuotta Kautokeinossa. Yrityksen tarinakin on kiehtova, Kello ja Kulta -lehti kirjoitti yrityksen historiasta viime vuoden elokuussa artikkelin kuinka nuoret luontoa rakastavat taiteiljat tanskalainen Frank ja saksalainen Regine asettuivat Kautokeinoon asumaan luonnon keskelle ja kun saamelaiset pyysivät heitä korjaamaan korujaan, niin he tarttuivat haasteeseen ja rupesivat tekemään kultasepäntöitä. Pariskunta aloitti vaatimattomasti, mutta tänä päivänä Kautokeinossa on heidän luomansa yritys ja näyttävä hopeagalleria, jossa käy 60.000 turistia vuodessa.

Kotimaisen korun ystävänä halusin selvittää yhteyttä meidän Lappiin ja Suomen saamelaisiin. Ja avautuikin itselleni aivan uusi maailma. Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa, joka asuu perinteisillä asuma-alueillaan Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Alkuperäiskansa, eniten saamelaisia on juuri Norjassa, josta tutkimusmatka alkoikin.

Keskityn kuitenkin korun tarinaan, vaikka saamelaisissa ja saamen kulttuurissa on valtavasti tutkimista ja mielenkiintoista sellaista. Koru liittyy pukeutumiseen ja koristautumiskulttuurin, joista sitten hopeakorut, kuten sormukset ja riskut eli rintakorut kuuluvat saamelaiseen pukeutumiskulttuuriin. Hopeakorujen runsasta käyttöä perustellaan perinteellä, jonka mukaan saamenpukua ja hopeakoruja vaihdettiin joka juhlaan. Aikoinaan saamelaiset vaihtelivat keskenään poronlihaa, kenkiä ja muita materiaaleja hopeisiin ja sitä kautta hopeasta on tullut tärkeä osa saamelaisten pukeutumista.

Saamenpukuloisto on upeaa, kyse ei kuitenkaan ole kansallispuvusta vaan kansanpuvusta, jota ei saa käyttää kuka hyvänsä, vaan käyttäjän tulee olla saamelainen tai saamelaisen kanssa naimisiin mennyt henkilö. Hopeakoruja on käytössä perinteisen pukujen kanssa niin miehillä kuin naisillakin, etupäässä riskuja ja hopeanappeja.

Ajattelin ensin varovasti, että sopiiko sitten saamekorujakaan muiden käyttää, mutta kyllä Saamekulttuurin korut kiehtovat muitakin, mm. Juhlsien perustamassa Silver Galleryssä on 10 kultaseppää tekemässä saamekulttuurin koruja ja myös omaa taiteellista tuotantoa. Kun etsitään hinnallista arvoa, niin sitäkin löytyy merkittävästi, mm. Bukowskin huutokaupassa tämän minun riskuni edeltäjä nro 8305 oli kesällä huutokaupassa 250€ pohjahinnalla.

Eikö ole merkillistä kuinka paljon koru kertoo tarinaa? Ja miten mielenkiintoisiin sfääreihin sitä pääseekään.

Tämä koru sai minut etsimään tietoa monesta kanavasta ja mm. näihin lähteisiini kannattaa teidänkin tutustua mikäli aihe kiinnostaa laajemmaltikin: Kello ja Kulta -lehti elokuu 2019, samediggi.fi, rohkeastikansallispuvussa.fi, ja Ylen uutisarkistot.

Oman syntymävuoden kello tai koru

Mikä ihana lahjaidea, kun näkee vaivaa ja etsii itselleen tai läheisimmilleen syntymävuoden kelloa tai korua. Joskus se on pitkäkin prosessi, etenkin etsiessä mieleistä kellomerkkiä sopivalta valmistusvuodelta, mutta sitähän ihastuttavampaa, kun se sitten nappaa oikein kunnolla.

Tätä Omega Speedmasteria vuodelta 1963 joutui odottelemaan muutaman vuoden, muut mallit eivät tulleet kyseeseen, joten siksi löytyminen venyi, mutta oli vaivan arvoista kuulemma, kertoi kellon uusi onnellinen omistaja.

Entäs tämä, hakukriteereinä oli vuosi 1958 ja nimenomaan manuaalivetoinen, jossa olisi myös hyvin säilynyt kellotaulu. Kaunis muotoilu aikalaisensa mukaisesti, pukukelloksi täydellinen.

Kotimaisista arvokoruista löytyy tekijä- ja paikkakuntaleimojen lisäksi usein myös vuosileima, ihanteellista on löytää sen ihan oikean vuoden koru; mm. ensi vuonna 60-vuotisiaan viettävälle lahjaksi koru, joka täyttää saman verran. Valinta voisi olla vaikkapa tämä Holger Lindströmin suunnittelma hopeinen riipuskoru sammalakaatilla, koru on valmistettu Helsingissä vuonna 1961.

Entä käykö joku muukin merkittävä vuosiluku etsintöjen joukkoon? Toimii kyllä, ajattelehan miten ihanaa saada hääpäivänä koru, joka on valmistettu juuri vihkivuotenanne! Se oli vuonna 1970, kun näitä häitä tanssittiin, siltä vuodelta on tämä turkulaisen Edvard Kinnin suunnittelema kaunis riipuskoru.

Kelloja ja koruja voi keräillä monin eri tavoin ja kriteerein, mutta tämä on yksi tapa, joka ilahduttaa moninkertaisesti saajaansa.

Jotain muuta kuin aina niitä sydämiä

Käytettynä ostetusta korusta tulee uudelle omistajalleen vähintään yhtä merkityksellinen kuin uutena hankitusta, joskus merkityksellisempikin, vaikkapa silloin, kun löytää oman syntymävuotensa korun.

Aijemmin hylättynä lojumaan jätetty koru on uudelle käyttäjälleen monesti löytö, juuri sellainen, jota hän on etsinyt pidempään. Vaikka käytetty koru ostetaan ensisijaisesti itselle, niin tiedän useampia, jotka etsivät ja ostavat puolisolleen näyttäviä koruja vaikkapa syntymävuoden mukaan tai sitten esim. vihkivuoden mukaan hääpäivää muistaessaan.

Jotain muuta kuin aina niitä sydämiä, sanovat. Kyllä vaan, vaihtoehtoja on runsaasti, otetaan muutama esimerkki omintakeisesta muotoilusta menneiltä vuosikymmeniltä.

Modernisti Jorma Laineen tyyli oli omintakeinen ja tunnistettava, Jorma Laine suunnitteli koruja pääasiassa Turun Hopealle, mutta myös Kultateollisuudelle. Tämä riipuskoru on valmistettu Turussa vuonna 1971.

Martti Viikinniemi, kuuluisa suomalainen suunnittelija Heinolasta. Tuotteliaalla Viikinniemellä on hyvin monipuolinen valikoima koruja, tässä upea riipuskoru 60-luvulta.

Herkkää ja hempeää turkulaiselta Edvard Kinniltä, aikansa modernisti hänkin. Kuvan työ on vuodelta 1970.

Kultasepät Salovaara, taidonnäyte Turusta 70-luvulta.

Käytetty koru on hyvä idea niin itselle kuin lahjaksin. Kiertotalouden helmiä suorastaan, kun vanhan voi kunnostaa ja puhdistaa uudelle onnelliselle käyttäjälleen. Marketit on täynnä sydänkoruja, mutta nämä muotoilun helmet ovat ihan jotain muuta!

Elokuun sadonkorjuuta, Konstan piirakkapannu

Omegalla on monta lippulaivaa, Seamasterin ja Speedmasterin lisäksi Constellation-malliston kaikkein klassisin ja halutuin on Omega Pie Pan, kauniisti piirakan malliin viistettyine kellotauluineen. Taulu on keskeltä tasainen ja viistetty reunoiltaan, huomioi myös kauniisti sisään kaartuvat ja ohenevat korvakkeet. Kaunotar mikä kaunotar – ja tälläinen saatiin hyppysiimme perikunnan siitä luopuessa ja huollettiin seuraavalle käyttäjälleen!

Constellation luotiin Omegan lippulaivamallistoksi, jonka kellot olivat käyneet läpi observatorion kronometritestin. Niinpä Constellation logona on takapohjassa Geneven Observatorion kupoli, paikka jossa alunperin kronometritestaukset tehtiin.

Aika monella kellolla on lempinimiä ja hellyttelynimiä, jotka yleistyvät niin kelloharrastajien kuin kelloseppien piireissä. Constellation on joidenkin kelloseppien puhekielessä saanut Konsta-nimen, maailmalla puhutaan kauniimmin Conniesta.

Kellon arvon määrittää kolme asiaa: kunto, kunto ja kunto. Koneiston kunnon lisäksi siihen sisältyy alkuperäisyys ja mm. kellotaulun ja kuorten kunto.

Sitten tullaankin siihen mielenkiintoiseen ja tunteita herättävään kysymykseen: patinaa vai ei? Sama kysymys on vanhojen korujenkin suhteen. Ellei kyse ole harvinaisista keräily-yksilöistä, niin se on kuitenkin täysin makuasia. Käyttöön tulevien kellojen ja korujen suhteen suurin osa haluaa ne puhtaina, kuoriltaan alkuperäiseen kuntoon kunnostettuna ja täysin käyttökuntoon kunnostettuna – se on käyttäjäystävällistä ja se on myös esteettistä.

Tässä yksilössä huomio kiinnittyy myös erinomaisen hyvin säilyneeseen kellotauluun. Se kertoo alkuperäisestä käyttäjästään sen, että kello on ollut ns. parempana pyhäkellona. Kello on vuodelta 1964, ilman kaiverruksia, joten se on todennäköisesti ostettu ihan itse itselle ja vaikka tuohon aikaan Omegaa myytiin tosi paljon Suomessa ja Omegat eivät vielä olleet missään hirmuisissa hinnoissaan, niin Pie Panin hankkiakseen sai kyllä säästää useamman kuukauden palkkarahat.

Kellon mukana tuli alkuperäiseltä käyttäjältään myös Constellation kellokotelo, vieläpä hyvin säilynyt, se on harvinaisempaa ja harvemmin itse asiassa alkuperäisiä koteloita on säilynytkään piirongin laatikoissa.

Mikä on tämän hienompaa arvotavaran kierrätystä kuin kunnostaa viraton arvokello uuteen elämäänsä! Kello valmistui aamulla ja lähti uuteen kotiin ennenkuin päivä oli päättynyt – sadonkorjuuta tosissaan, kuten elokuulla sopiikin. Bye, bye, Connie!

Tervehdys Heinolasta vuosikymmenten takaa

Korut ovat kaunistautumista varten, ne on juuri sitä varten suunniteltu ja tehty.

Hämmästyin ja häikäistyin näistä Martti Viikinniemen upeista koruista, joissa hän on käyttänyt ruusukvartsia. Huolellinen puhdistus tuo esiin upeita kiiltäviä pintoja ja nostaa esiin yksityiskohtia niin muotoilussa kuin esim. käytettyjen kivien loisteen. Mitähän hän on ajatellut silloin vuosikymmeniä sitten tehdessään näitä upeita hopeakorujaan? Olisiko hän uskonut niiden löytävän käyttäjänsä aina uudelleen ja uudelleen.

Rannekoru ruusukvartsilla, design Martti Viikinniemi 1966

Martti Viikinniemi on mielenkiintoinen ja tunnettu suunnittelija, hänen korunsa valmistettiin omassa koruvalmistamossa Heinolassa, nimeltään Viikinniemi Martti & Co Ky.

Ruusukvartsia 60-luvulla ja 70-luvulta löytyi jyhkeämpää muotoilua, ruusu on aiheena tässäkin. Korumuotoilijan pitänee olla romantikko ja ainakin rakastaa kauneutta!

Ruusu Martti Viikinniemeltä, ole hyvä! Koru on vuodelta 1972

Martti Viikinniemen tyyli on ihan omanlaistaan ja tunnistettavaa, itse asiassa melkein leimoja tarkistamatta osaa tunnistaa ainakin osan hänen käsialaansa: modernia muotoilua ja näyttäviä kiviä laajan tuotannon täydeltä.

Tästä korusta ei löydy vuosileimaa, mutta ajoittunee 60-luvulle.

Herranjestas miten muhkea sormus vuodelta -68.

Tuotteliaan muotoilijan koruja putkahtelee esiin perikuntien kätköistä niin täältä Turusta kuin muualtakin. Viikinniemen töihin törmää myös kansainvälisten huutokauppojen sivuilla, jossa hänet esitellään tunnettuna suomalaisena muotoilijana.

Korulaarilla löytöjen kimpussa

Kellot ja korut ovat sellaisia, joita kukaan ei heitä pois – ja siksi niitä aarteita löytyy kuolinpesien jäljiltä ostettavaksi ja kunnostettavaksi. Vanhat hopeakorut eivät herätä aina perillisten mielenkiintoa, koska ne näyttävät tummaksi syöpyneeltä kasalta ja ne joka tapauksessa pitäisi kunnostaa käyttöönottoa varten. Oikein pinttyneissä ja mustuneissa koruissa kotikonstit eivät autakaan, vaan ne vaativat huolellisen puhdistuksen ja kiillotuksen.

Ensimmäiseksi korut pestään huolellisesti, sitten käytetään koruille tarkoitettua hopeankirkastusainetta , pahimmat pinttymät kiillotetaan vielä kiillotuskoneella ja sen jälkeen korut pestään vielä ultrapesussa.

Korut kuivataan huolella ja ihan viimeiseksi korut käydään vielä hopeankirkastusliinalla läpi.

Rupeaa näyttämään jo paremmalta! Tästä alkaa matka tutkimaan mitä aarteita onkaan saanut. Kalevala Korut tunnistan oikoseltaan, olen niiden kanssa saanut tehdä jälleenmyyjänä aijemmin töitä kymmenisen vuotta ja olen jopa käynyt Kalevala Korun Koruakatemian, jolla kurssitettiin innokkaita kauppiaita. Toki silti tarkistan leimat niistäkin.

Spiraalipallosormus on saanut seurakseen vanhat rannekorut, kapeamman innoittajana on vanha malli Liirinmaalta ja leveämpi on suunniteltu Uskelan Lukkarinmäen soljen koristeaiheita mukaellen.

Luuppi silmään ja matka jatkuu. Leimat piste fi -sivusto on oivallinen apuväline, kun leimoja tutkitaan. Pitoisuusleiman lisäksi koruista löytyy paljon tietoja; kuka on valmistanut, missä valmistettu ja milloin valmistettu.

Kotimaiset vanhat korut ovat arvostettuja, 60- ja 70-luvut olivat kotimaisen korun juhla-aikaa ja onhan näissä kaikissa jotain sellaista, joka kiehtoo ja yksi merkittävin on sen ajan rohkea muotoilu. Tässä muutama rannekoru malliksi, kolmelta eri suunnittelijalta omanlaisensa ja jokaisessa on käytetty tiikerinsilmä-kiveä.

Vasemmalla Erik Granitin, keskellä Harry Bergmanin ja oikealla Turun Hopean rannekoru.

Miltä tuntuisi pujottaa käteen Harry Bergmanin rannekoru tiikerinsilmällä, joka on valmistettu Helsingissä vuonna 1974? Upealta se tuntuu, voin kertoa!

Hyppäys 1800-luvun tunnelmiin

Kuvittele itsesi keskelle vanhaa Turkua, jonka kaduilla käyskenteli myös mestari Elias Ekblom, arvostettu porvarismies, joka korjasi ja valmisti työhuoneellaan seinäkelloja ja taskukelloja. Ekblom oli lähtöisin Ahvenanmaalta ja tuli Turkuun ensin kisälliksi oppimaan kellosepäksi ja sitten lopulta kouliintui arvostetuksi kelloseppämestariksi. Vielä tuohon aikaan kellosepän ammatti oli erittäin arvostettu, kellosepät kuuluivat vähän parempaan porvaristoon ja heitä pidettiin sivistyneistöön kuuluvina.

Tämä kello on valmistettu Ekblomin kodin työhuoneella, joka sijaitsi lähellä nykyistä Aboa Vetusta. Tätä kelloa on päästy ihmettelemään ja ihastelemaan aina 1800-luvun puolesta välistä. Katsohan kellotaulua ja ihmettele jo sen aikaista kellonrakentamisen taitoa: kellossa on sekunttiosoitin, minuuttiosoitin ja tuntiosoitin sekä lisäksi kuukaudenpäiväosoitin. Ja kuten valtaosa tämänkin päivän kelloista, niin kyllä se kuukaudenpäivä pitää joka toinen kuukausi manuaalisesti siirtää kohdalleen, tässä se tapahtuu viisaria siirtämällä.

Kello on täynnä erikoisuuksia ja poikkeuksellisen sen tekee kellon heilurin veitsiripustuskiinnitys. Kello on tarkkaan dokumentoitu sen jokaisessa peruskorjausvaiheessaan. Jokainen korjaava kelloseppä laittaa aina merkkinsä koneistoon, joten tästäkin kellosta tiedetään, että 1900-luvun puolella sitä on huollettu useamman sepän toimesta alkaen 1906 ja lähivuosikymmenten historiassa 80- ja 90-luvuilla sen huolsi turkulainen kelloseppä Lars-Erik Forsmann ja sitten tämän vuosituhannen puolella turkulainen kelloseppä P.J Viljanen sekä 2010- ja 2020-luvuilla.

Sanovat, että korjaustyö on haastavampaa kuin valmistaminen – ja onhan se aikaaviepää, kun samalla korjataan kulumia ja ajan synnyttämiä vikoja.

Myös Elias Ekblom oli oman valmistuksen lisäksi korjaava seppä. Ekblom korjasi vuosina 1838-39 kreivi Magnus Armfeltin pyynnöstä silloin noin kaksi vuosisataa vanhan taidokkaasti rakennetun kellon, joka osoitti tuntien ja minuuttien ohella auringon nousut ja laskut, päivämäärän ja nimipäivät, kuun vaiheet, viikonpäivät ja eri vuosien sunnuntaikirjaimet. Kyseisen kellon tekijä oli 1640 augsburgilainen Benedict Miller ja kello on nykyisin Helsingissä.

Näin ne sepät tekevät taikojaan vuosisadoista toisiin. Tässä Ekblomin kello perushuollossaan 2020 kokoonpanovaiheessaan, voit hyvin kuvitella tämän päivän sepän tilalle Elias Ekblomin, joka sen ensi kertaa kokosi 1800-luvulla.

Nyt on varmaan syytä esitellä mistä kellosta tarkemmin puhutaankaan! Kyseessä on myöhäisempiretyylinen nasta-ankkurikäyntinen kaappikello, joka sijaitsi ensin Akatemian talossa Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin istuntosalissa ja nyt viimeiset 10 vuotta Turun Arkkipiispantalossa, kelloa isännöi talossa jo toinen arkkipiispa. Arkkipiispantalo on valmistunut 1890 ja se todellakin sopii Ekblomin kellon asuinsijaksi, tai voi asiaa ajatella myös päinvastoin.

Kun tämä arkkipiispantalo rakennettiin, niin Elias ei ollut enää ollut Turussa useampaan vuosikymmeneen. Arvostusta nauttiva mies ehti Turun aikoinaan viehättää asiakkaiden lisäksi myös muuta herrasväkeä ja tehdä muutakin kuin kelloja, sillä tarina kertoo, että kellojen parissa viihtyvä mestari nimitettiin vuonna 1845 ”porvarillisen tanssikerhon” johtajaksi. Ensimmäisen vaimonsa kuoltua hän kuitenkin otti lapset mukaansa ja palasi takaisin Ahvenanmaalle ja teki toisen uransa siellä tupakkatehtailijana.

Tämä kaunis kello jäi kuitenkin hänen jälkeensä Turkuun. Kaapin koko korkeus on 275 cm, joten se vaatii juuri tämän arkkipiispan salin päästäkseen oikeuksiinsa. Kymmenen vuoden päästä se kaipaa taas perushuoltonsa, toivottavasti tekijöitä löytyy edelleen.

Ensimmäiset rannekellot tehtiin naisille

Kellomuseon sivuilla kerrotaan, että Ranskan keisarinna Josephine sai vuonna 1807 häälahjaksi rannekellon, joka muodostui kahdesta erillisestä jalokivin ja helmin koristelluista ranneketjusta – toisessa kello ja toisessa kalenteri.

Kello oli naisten koru aina sinne 1910-luvulle asti, jolloin naiset sijoittuvat työelämään ja kello oli välttämätön. Taskukello ei sopinut naisten asusteisiin, joten ensimmäiset rannekellot tehtiin kaulakelloista ja kokeilevaa kellokehitystä tehtiin parinkymmenen vuoden ajan, kunnes 30-luvulla rannekello löysi oman nykyisen muotonsa.

Tässä on yksi 30-luvun naisten kello, edelleen kuin koru ja kaunis kuin mikä. Kyseessä on Tissot Locle naisten kellomalli, jota tehtiin vuosina 1931-1933. Kuoret on 14 karaatin rosekultaa ja ranneke punottua nylonia. Kello on manuaalivetoinen ja pölytiivis aikalaistensa tapaan.

Kello on huollettu koneistoltaan ja ranneke on vaihdettu käyttämättömään vintagerannekkeeseen, joka noudattaa juuri tämän kellon alkuperäistä ranneketyyliä.

Tämä kaunotar on ollut kaupunkilaisen rouvan kello ajalta, jolloin kuunneltiin gramofonista iskelmää ja tanssittiin foxtrottia, tangoa, valssia, polkkaa ja jenkkaa. 30-luvulla tehtiin Suomessa ensimmäisiä äänielokuvia, perustettiin ensimmäisiä kahviloita ja elettiin ilman mitään tietoa tulevista sotavuosista.

Niin näen tämän kellon ensi kesän huvituksissa, kun taas paviljongit aukeaa ja päästään kahviloihin istumaan tyylikkäissä mekoissa!

Tervetuloa 70-luvulle

70-luku oli räväköiden tyylien kulta-aikaa: leveät lahkeet, tolppakorot, pitkät hameet, värikkäät vaatteet, graafiset linjat ja näyttävät korut ja kellot. 70-luvulla oli kaikkea, pitkistä saapikkaista lyhyttäkin lyhempään mikroasuun asti, Retutossuista ja sammareista puhumattakaan.

Sama räväkkyys näkyy tässä Omega Geneven Dynamicissa, joka tullessaan edusti Geneve-sarjan uudenajan kelloa ja jota mainostettiin ensimmäisenä kellona, joka istuu muotoilunsa ansiosta käteen kuin se olisi tehty siihen. Kellossa on muotoa ja väriä, yleisin Dynamicin väri on sini/hopea ja tässä se on vaalean sininen.

Discopallo kattoon pyörimään ja musiikki soimaan, 70-luku oli discon kulta-aikaa. Paljettivyöt, isot pörheät naisten hiukset, discohaalarit ja bileet oli pystyssä. Japanilaiset rynnivät kellomarkkinoille quartzeineen.

Nivada on yksi niistä merkeistä, jotka jäivät quartzivallankumouksen jalkoihin. Tässä kuitenkin siltä ajalta pelastettu automaattikello upeassa sinisessään.