Menneinä aikoina taskukellot olivat sitä mitä vaihdettiin. Nyt niiden keräilijät ovat harvassa ja kun keräilijöitä ei ole, markkina-arvo tippuu. Papan vanhalla taskukellolla ei valitettavasti ole juuri rahallista arvoa. Taskukellon pitää olla todella spesiaali, jotta sen arvo nousee.
On kuitenkin muutakin arvoa kuin rahallinen markkina-arvo. Kun mummu kaivoi tyttärentyttärelleen papan vanhan Leijonan, niin sen kädessä pitäminen tuntui nostalgiselta ja kellosta haluttiin tietää hieman enemmän.
Kyseessä on hopeakuorinen Leijona 40-luvulta, kuiva koneistoltaan, mutta ehjä ja käyttökuntoon huollettavissa, myös kuoret saadaan taas hopeisena hehkumaan. Taskukellon kunnostus on silloin paikallaan, jos kelloa aikoo käyttää. Tässä tapauksessa kello haluttiin pitää toistaiseksi vain muistona, mutta haluttiin huoltaa kuitenkin, jotta kello säilyisi seuraavatkin 80 vuotta.
Taskukellon ystäviä ja käyttäjiä ilmaantunut hieman enemmän kuin aikaisemmin – ehkäpä, kun on jo riittävän monta rannekelloa, niin joukkoon mahtuu aina yksi taskukello. Käyttökuntoon huollettu taskukello on hyvä lahjaidea monessa elämäntilanteessa; yksi kaveriporukka lahjoittaa aina taskukellon tohtoriksi väitelleelle kaveriporukan jäsenelle ja toinen haluaa muistaa taskukellolla kelloihin hurahtanutta ystäväänsä.
Kaikki vanha on ihanaa! 