Nyt se löytyi – ihan oikea koronakello!

Olen aina pitänyt Zenithin Respirator-malleista, joissa on neliskanttinen ja tyylikäs muoto. Respirator-nimi tulee ranskankielestä alunperin ja terminä tarkoittaa, että ”hengittää veden alla”. Joutuessaan veden alle kuori päästää ilmaa sisältään ja synnyttää alipainetta, joka sitten taas kiinnittää lasin tiukemmin kuoreen. Luulisi tekniikaltaan sopivan vesileikkeihin, mutta kyllä Respirator hyvästä hengitystekniikastaan huolimatta on vain roisketiivis kello eikä sitäJatka lukemista ”Nyt se löytyi – ihan oikea koronakello!”

Korutaidetta kellossa

Mistä lie korutaiteilija Matti Hyvärinen löytänyt Yhdysvalloissa toimineen Cruen Watches -kellomerkin, se jäänee arvailujen varaan, jokatapauksessa hyvin kaunista siitä syntyi tämän kellon kohdalla. Kello on kuin koru, samaa sarjaa löytyy rannekorukin – kertoi tämän kellon alkuperäinen omistaja, joka oli saanut kellon lahjaksi isältään 70-luvulla. Isä lahjoi kuitenkin niin paljon kauniilla koruilla ja kelloilla, että tälleJatka lukemista ”Korutaidetta kellossa”

Oman syntymävuoden kello tai koru

Mikä ihana lahjaidea, kun näkee vaivaa ja etsii itselleen tai läheisimmilleen syntymävuoden kelloa tai korua. Joskus se on pitkäkin prosessi, etenkin etsiessä mieleistä kellomerkkiä sopivalta valmistusvuodelta, mutta sitähän ihastuttavampaa, kun se sitten nappaa oikein kunnolla. Tätä Omega Speedmasteria vuodelta 1963 joutui odottelemaan muutaman vuoden, muut mallit eivät tulleet kyseeseen, joten siksi löytyminen venyi, mutta oliJatka lukemista ”Oman syntymävuoden kello tai koru”

Tervetuloa 70-luvulle

70-luku oli räväköiden tyylien kulta-aikaa: leveät lahkeet, tolppakorot, pitkät hameet, värikkäät vaatteet, graafiset linjat ja näyttävät korut ja kellot. 70-luvulla oli kaikkea, pitkistä saapikkaista lyhyttäkin lyhempään mikroasuun asti, Retutossuista ja sammareista puhumattakaan. Sama räväkkyys näkyy tässä Omega Geneven Dynamicissa, joka tullessaan edusti Geneve-sarjan uudenajan kelloa ja jota mainostettiin ensimmäisenä kellona, joka istuu muotoilunsa ansiosta käteenJatka lukemista ”Tervetuloa 70-luvulle”

Omega kohtaa Kupittaan Kullan

Kun kellossa on patinaa, sitä sopii olla sormuksessakin. Kuvan hopeasormus on koossa 18 ja se on valmistettu vuonna 1964 Kupittaan Kullassa Turussa. Viereensä se on saanut Omegan, jonka valmistusvuosi on 1952. Ovat kuin tehdyt toisilleen, vai mitä? Omega on varmasti yksi maailman tunnetuimpia kellomerkkejä, jonka vintagemallit pysyvät kellosivustojen etsityimpinä ja halutuimpina malleina. Samaa voin kertoaJatka lukemista ”Omega kohtaa Kupittaan Kullan”